Lupa- ja valvontaviraston tiedotteen mukaan hankkeella on merkittäviä ympäristövaikutuksia, jotka kohdistuvat sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen että luontoon.
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Mäntsälän aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
GRK Suomi Oy suunnittelee aurinkovoimalaa Mäntsälän kunnan alueelle. Noin 30 hehtaarin laajuinen hankealue sijaitsee Hirvihaaran kylässä, 11 kilometriä Mäntsälän kuntakeskuksesta lounaaseen.
Hankkeessa aluetta korotetaan maa-aineksilla ja aurinkopaneelit asennetaan maa-aineksilla pengerrettyihin valleihin.
Perustellussa päätelmässään Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset.
Selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.
Hankkeen keskeiset vaikutukset kohdistuvat ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä luontoon.
Lupa- ja valvontaviraston tiedotteen mukaan hankkeella on merkittäviä kielteisiä ympäristövaikutuksia, jotka kohdistuvat sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen että luontoon.
Ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen vaikuttavat liikenne sekä maisema-, heijastus- ja meluvaikutukset. Luontoon kohdistuvat merkittävät vaikutukset liittyvät etenkin viitasammakkoon, ekologisiin yhteyksiin ja luonnon monimuotoisuuteen.
Vaikutukset aiheutuvat pääosin aurinkovoimalan rakentamista edeltävästä laajamittaisesta maanläjityksestä ja siihen liittyvistä kuljetuksista.
Aurinkovoimala liitettäisiin maakaapelilla tai ilmajohdolla alueesta noin 900 metriä etelään sijaitsevaan Nivos Verkot Oy:n 110 kV voimajohtoon.
YVA-menettelyssä on arvioitu kolmen eri hankevaihtoehdon (VE1-, VE1 ja VE2) sekä hankkeen toteuttamatta jättämisen (VE0) ympäristövaikutuksia.
Hankevaihtoehdot eroavat toisistaan maamassojen läjittämismäärän ja hankkeen toteuttamisajan suhteen.
Maa-aineksen läjitysmäärä on 1 800 000–2 000 000 tonnia ja hankkeen toteutus kestää 6–12 vuotta hankevaihtoehdosta riippuen.
Perusteltu päätelmä on hankkeen YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimineen Lupa- ja valvontaviraston näkemys tehtyjen arviointien riittävyydestä sekä hankkeen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista.
Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta.
Arviointiselostuksesta toimitettiin Lupa- ja valvontavirastolle kuulemisessa seitsemän lausuntoa ja kahdeksan mielipidettä.
Arviointiselostus ja Lupa- ja valvontaviraston perusteltu päätelmä kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/GRK-Mantsala-aurinkovoima-YVA