Lähde: Ott Tänak lähtee Toyotalta –  näin Tommi Mäkinen reagoi Ylelle

Ott Tänak Daniel Roeseler

Sport Content

Autosport–lehti väitti perjantaina, että Ott Tänak vaihtaa ensi kaudella tallia rallin MM–sarjassa. Lehti kertoi, että virolaistähti jättää Toyotan ja siirtyy Hyundaille.

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen oli uutisesta hämillään. Mäkinen ei ampunut huhua alas, mutta ei vahvistanutkaan sitä.

– En tiedä, miten kovia huhuja nämä ovat, mutta eihän se hyvä huhu meille tietenkään ole. En osaa sanoa siihen mitään sen enempää, Mäkinen sanoi Ylelle.

Mäkisen mukaan Tänakin sopimusneuvotteluissa on ollut viime aikoina hiljaista.

– En pysty ihan tarkasti sanomaan, mitä siellä on tapahtunut viime aikoina. Hiljaista on joka tapauksessa ollut, ja me olemme olleet vähän odottavalla kannalla, että mitä tapahtuu, Mäkinen sanoi.

Ott Tänak ajaa Toyotalla toista kauttaan ja on kiinni uransa ensimmäisessä mestaruudessa. Toyotalta lähteminen olisi yllättävä siirto, sillä Toyota on ollut tällä kaudella sarjan nopein auto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lukijalta: Kiertokapula vastaa kysymyksiin jätehuollon perusmaksusta
  2. Keudalle liki 2,5 miljoonaa lisärahoitusta – esimerkiksi opinto-ohjausta voidaan vahvistaa tulevaisuudessa
  3. Pääkirjoitus: Kesäapulaisten valtakunta
  4. Vastuuta ja velvollisuuksia – nuorten työinto ei ole laantunut, vaikka paikkoja oli tänä kesänä vähemmän jaossa
  5. Jukka Lyytisen kolumni: Kylmälaukut kunniaan
  6. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  7. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  8. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  9. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  10. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  11. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  12. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  13. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  14. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  15. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata

Näytä lisää