Jasper Patrikainen sai tietää pelivuorostaan torstain harjoitusten jälkeen. Se oli ikimuistoinen hetki.
Jasper Patrikainen, 19, muistaa tammikuun 10. päivän tapahtumat loppuelämänsä. Lahtelaiskasvatti pelasi uransa ensimmäisen täyden liigaottelunsa perjantaina KooKoota vastaan Kouvolassa.
Maalivahdin debyytti oli mainio, vaikka selän taakse lipsahtikin viisi kiekkoa. KooKoo voitti maalein 5–2.
Patrikainen torjui kauden avausminuuttinsa lokakuun alussa Tampereella Ilvestä vastaan pelatussa liigakamppailussa. Silloin hän pelasi kolmannen erän lähes kokonaan.
Patrikainen sai tietää pelivuorostaan torstain harjoitusten jälkeen. Se oli ikimuistoinen hetki.
– Totta kai sen jälkeen oli hieno fiilis. Olenhan tätä nyt jo jonkin aikaa odottanutkin.
Oliko perjantaipäivä vain yksi päivä muiden joukossa?
– Ihan normaalein rutiinein yritin päivää lähestyä. Oli minulla aamusta lähtien sellainen terve pieni jännitys, joka kuitenkin karisi saman tien, kun kiekko tippui jäähän. Oli mahtavaa pelata, Patrikainen fiilisteli.
Näyttävät torjunnat heti alkuun
Ottelun alku oli maalivahdin kannalta hieman vaikea. Pelicans nimittäin aloitti kamppailun todella terävästi. Kiekko pysyi pitkiä pätkiä KooKoon puolustusalueella ja Patrikainen sai rauhassa seurata ottelun tapahtumia. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin lahtelaisveskarille merkittiin ainoastaan kolme torjuntaa. Mutta mikä hienointa, niistä jokainen oli näyttävä ja ennen kaikkea tärkeä torjunta.
– Kun sain ne vedot kiinni, itseluottamukseni kasvoi. Pelaaminen helpottui erittäin paljon. Matsista olisi voinut tulla tosi paha, jos vastustaja olisi onnistunut maalaamaan heti alussa, Patrikainen sanoi.
Pelicansin avauserä oli väkevä. Toisessa erässä homma ei pysynyt enää niin hyvin koossa. Vaihtojen pituudet kasvoivat ja väsyneet lahtelaispelaajat joutuivat rikkomaan. KooKoo oli ylivoimalla tyly isäntä, sillä se hyödynsi molemmat Pelicansin kaksiminuuttiset.
– Kyle Platzerin eka maali oli otettavissa, vaikka se lähtikin meidän puolustajamme jaloista ja maalillakin oli vielä maskia. Kuti oli kova ja tarkka, joten en ota sitä omaan piikkiini. Toisessa takaiskussa vastustajan hyökkääjä sai juuri ja juuri nostettua kiekon patjani yli. Harmittavia osumia, Patrikainen ruoti takaiskuja.
MM-kisoissa peliaikaa ei vielä tullut
Patrikainen on vielä melko tuntematon hahmo. Jääkiekkopiireissä vain intohimoisimmat seuraajat tietävät miehestä jotain.
– Maalivahtina olen sähäkkä ja hyvä reagoimaan. Jään ulkopuolella pidän itseäni rennon letkeänä kaverina, jolla on hyvä huumorintaju.
Patrikaisen elämään ei tällä hetkellä mahdu juuri muuta kuin jääkiekkoa.
– Lätkä, tyttöystävä, kaverit ja perhe. Siinä on elämäni tärkeimmät asiat.
Patrikainen kuului Suomen alle 20-vuotiaiden MM-ryhmään. Lahtelaisvahti oli muutamassa ottelussa luukkuvahtina, mutta siihen se jäi. Nelossijaan päättyneet kisat eivät menneet sillä tavalla, kuin Patrikainen olisi halunnut.
– Se, että peliaikaa ei tullut, oli iso pettymys. Kauden valmistavissa otteluissa pääsin pelaamaan ja koin, että olisin ansainnut vastuuta myös Tshekeissä. Kun kisat alkoivat, oli selvää, että jään niin sanotuksia kolmosvahdiksi. Yritin pettymyksestä huolimatta pysyä positiivisena ja auttaa kaikin keinoin joukkuetta. Mitalitta jääminen oli raskas pettymys.
Pelicansin päävalmentaja Jesse Welling antoi synninpäästön nuorelle veskarille.
– Paikka oli kova, mutta Jasper hoiti tonttinsa hienosti. Kaaduimme kiekolliseen huolimattomuuteen. Emme pystyneet pelaamaan sillä tasolla kuin olisi pitänyt. KooKoon vauhti oli kova. Se oli yksi osatekijä siihen, ettemme päässeet paremmin peliin kiinni. Lauantaina kun jokainen pelaaja petraa pikkuisen, taistelemme voitosta.