Velkaantumisen syyt liittyvät monesti elämäntilanteen muutoksiin.
Kotitaloudet ovat velkaantuneempia kuin koskaan. Tuleva talvi hinnannousuineen ei helpota tilannetta. Takuusäätiön asiantuntija Henri Hölttä kertoo keinoja ratkoa velkaantumista.
1 Jos huomaat, että et enää selviä veloista, laskuista ja lainoista, hae apua heti. Monesti ihmiset ottavat yhteyttä myöhään, kun tilanne on jo hyvin hankala.
Apua voi hakea esimerkiksi Takuusäätiön anonyymista ja maksuttomasta neuvonnasta puhelimitse tai chatissa. Yhteydenottoja tulee vuosittain yli 30 000.
Neuvoa hakevista kaikilla on velkaongelmia. Usein ihminen on ottanut uusia velkoja maksaakseen vanhoja. Yhdistelylainojen käyttö on yleistä. Asiakkailla on vakuudettomia velkoja keskimäärin 20 000–30 000 euroa.
Talous- ja velkaneuvontaa saa veloituksetta myös alueellisista oikeusaputoimistoista.
2 Se, millaista apua eri tahot voivat velkaantuneelle antaa, riippuu monesta tekijästä. Millainen henkilön maksukyky on, ja ovatko maksuvaikeudet pitkäaikaisia vai eivät?
Ensimmäiseksi kannattaa olla yhteydessä laskuttajiin. Väliaikaisessa tilanteessa voi usein sopia maksuista. Esimerkiksi korona-aikana tulot putosivat väliaikaisesti lomautusten takia. Siitä saattoi selviytyä säästöillä, sopimalla maksuaikaa lainoihin, siirtämällä eräpäivää tai muuttamalla lyhennyseriä.
Syyttely ei johda mihinkään.
Henri Hölttä
Pidempiaikaiseen tilanteeseen on muita keinoja. Sosiaaliset luotot ovat paikkakuntariippuvaisia, mutta ensi vuoden loppupuolella niitä ollaan valtakunnallistamassa. Takuusäätiöltä voi kysyä takausta pankkilainaan, mutta asiakkaalla täytyy olla muun muassa riittävät, säännölliset palkkatulot tai eläke koko maksuohjelman ajaksi.
Jos on omaisuutta, sitä voi realisoida velkojen maksamiseksi. Voi olla, että muuta keinoa ei ole kuin päästää velkoja ulosottoon. Mieluummin voi jättää vakuudettomia velkoja ulosottoon kuin vuokria tai muita tärkeitä menoja maksamatta. Viimeinen keino pitkäaikaisessa ongelmassa on velkajärjestely, jota voi hakea käräjäoikeuden kautta. Tässä velkaneuvonnat voivat avustaa.
3 On tyypillistä, että ihmisellä on niin paljon velkoja, että hän ei tiedä, mihin kaikkialle on velkaa.
Ei ole yhtä rekisteriä, josta saisi kaikki velat selvitettyä, joten velallinen joutuu näkemään vaivaa. Takuusäätiöllä on opas velkojen selvittelyyn. Laskuja ja tositteita kannattaa etsiä kotoa ja omasta sähköpostista. Perintätoimistoilta voi pyytää saldotodistuksia ja ulosotosta ulosottoasioiden tulosteen. Tietoja saa myös luottotietorekisteristä.
4 Perinteiset velkaantumisen syyt liittyvät elämäntilanteen muutokseen: työttömyys, lomautus, palkkatason pieneneminen, eläköityminen, opiskelun aloitus, sairastumiset ja erot.
Näissä tilanteissa tulot voivat pudota ja menot kasvaa. Jos tähän ei ole varautunut, ongelmia voi tulla nopeasti.
Helppo lainansaanti on korostunut noin kymmenen viime vuoden aikana. Vaikka syy velkaantumiseen on muu, helppo lainansaanti ruokkii sitä. Ei edes oleteta, että pärjättäisiin ilman velkaa, vaan tarjotaan osamaksuja. Pienikin velka muuttuu ongelmaksi, jos siihen ei ole varaa ja joutuu ottamaan uutta lainaa.
Velkaantua voi myös tuettuaan toista. Esimerkiksi vanhemmat ovat velkaantuneet maksaessaan lapsensa velkoja tai auttaessaan opiskelemaan lähtevää lasta. Joku velkaantuu autettuaan eläköityneitä vanhempiaan. Jossain määrin on myös taloudellista hyväksikäyttöä.
Riippuvuudet, kuten peliongelmat, ovat yleinen velkaantumisen syy.
5 Velkaantumisen syyt on hyvä miettiä. Onko käyttänyt huolimattomasti rahaa, vai onko taustalla jokin muu velkaantumista selittävä asia? Vaikka velat saisi järjesteltyä, ongelma voi toistua jatkossa, jos ei tiedä, miksi on vaikeuksissa.
Menoja kannattaa seurata, jotta tietää, mihin raha menee ja voiko jostain tinkiä. Onko käyttänyt rahaa turhuuksiin? Onko talous vedetty niin tiukille, että mistään ei voi säästää?
Menojen tärkeysjärjestys olisi tärkeä muistaa. Monelle joutuu sanomaan, että elämän perusmenojen maksaminen, kuten vuokrat, sähkölasku, ruoka ja puhelinmenot, ovat ensisijaisia. Jos asunto lähtee alta tai sähköt menevät poikki, joutuu hankaluuksiin. Mieluummin kannattaa jättää vakuudettomat velat maksamatta siinä kohtaa.
Ennen lainoja ei saanut niin helposti. Käytettiin se, mitä tilillä oli, ja maksettiin käteisellä. Nyt rahankäyttö on näkymättömämpää. On suoraveloituksia, maksetaan aina kortilla tai luotolla. Oman talouden rajoituksia voi olla vaikea hahmottaa.
6 Velkaantumisesta selviää. Ajan kanssa löytyy aina jokin ratkaisu.
Kaikkien eri järjestelyjen ja maksukeinojen lisäksi on hyvä muistaa, että velat myös vanhenevat eivätkä esimerkiksi maksuhäiriömerkinnät ole ikuisia. Jos velat painavat mieltä, keskustelu ulkopuolisen asiantuntijan kanssa monesti huojentaa.