Ikiroudan sulaminen on tutkijan mukaan ihmisille kohtalon kysymys.
Vatnajökull-jäätikkö Islannissa parikymmentä vuotta sitten. Jää on sateen jäljiltä liukas. Opettaja kehottaa yliopisto-opiskelijoita varovaisuuteen ja pysymään ryhmässä. Suomalainen vaihto-opiskelija Inkeri Markkula varoittaa sivuun kävellyttä miestä jään kaltevuudesta, kun tämä yhtäkkiä luisuu railoon. Markkula laskeutuu railon päädystä alas katsomaan, sattuiko miehelle mitään. Vastassa on seinämä, joka näyttää maalaukselta.
– Onneksi railo ei ollut syvä, ja mies oli kunnossa. Hän vain naureskeli, että hienoimmat paikat löytyvät sattumalta, biologi, tohtori Inkeri Markkula muistelee.
Jäätiköllä railoja voi syntyä yhtäkkiä ja ne voivat sulkeutua uudestaan. Ihmisiä on kadonnut railoihin. Jäätiköt muuttuvat Markkulan mukaan yhä vaarallisemmiksi ilmastonmuutoksesta johtuvan sulamisen myötä. Kun jäätikkö sulaa, syntyy virtauksia ja entistä enemmän railoja.
Markkula, 44, on elänyt monenlaisissa pohjoisissa maisemissa: Lapin tunturikoivikoilla ja hillasoilla, Islannin tuliperäisellä maaperällä sekä Huippuvuorten karuilla, puuttomilla alueilla.
Markkula teki gradunsa Huippuvuorilla. Se on kylmin paikka, jossa hän on ollut.
Esimerkiksi Alaskassa rakennukset vajoavat. Rakennuksia on romahtanut, kun maa pehmenee sulaessaan.
Inkeri Markkula
– Lapissa voi olla enemmän pakkasasteita, mutta Huippuvuorilla tuuli on kova.
Grönlannissa Markkula näki turkoosin jäätikköseinän ensimmäistä kertaa. Siellä hän oppi, millaista ääntä jäätikkö pitää.
– Se muistuttaa ukkosen jyrinää.
Lumiluolan rakentaminen ja lumen eristävyys tulivat myös tutuiksi Grönlannissa.
– Hoksasin, miten paljon lumi eristää ääntä. Tuuli ei kuulunut lumiluolaan ollenkaan.
Markkula ei ole joutunut varsinaisiin vaaranpaikkoihin tutkimustyössään, mutta sormensa hän on palelluttanut. Tutkimusryhmä otti merijäällä näytteitä planktonverkolla. Kun verkko nostettiin avannosta, se jäätyi heti, joten sitä piti huuhdella lämpimällä vedellä.
– Yritin lämmittää vettä retkikeittimellä, mutta tulitikut eivät syttyneet millään. Sormeni paleltuivat. Ne eivät menneet mustiksi, mutta niistä tuli kylmänarat pitkäksi aikaa.
Kenttätöissä Huippuvuorilla piti aina olla mukana olosuhteet tunteva turvamies, joka huolehti tekniikasta ja turvallisuudesta.
Markkula on nähnyt valaita ja kerran jääkarhun laivasta käsin.
– Se ui vedessä ja kiipesi jäälautan päälle. Se vaikutti siltä, että todella kuuluu sinne. Me olimme vain vieraina.
Pukeutuminen kylmää vastaan on tutkijalle tuttua. Grönlannissa yllä oli karvavuoritakki ja sen päällä paksu takki. Huippuvuorilla vaatteet sai yliopistolta. Haalarin lisäksi oli monta villakerrastoa ja paksupohjaiset, kaksi numeroa liian isot kengät, joissa oli irtovuori.
– Jalat jäätyvät helposti, joten ne hankalat kengät olivatkin aika hyvät. Jos tuuli hirveästi, pidin laskettelulaseja. Muuten jäinen tihkusade sattui silmiin.
Kylmimmät pakkaslukemansa Inkeri Markkula muistaa Rovaniemeltä vuodelta 1999. Pakkasta oli 48 astetta.
Kylmät ja arktiset alueet ovat viehättäneet Inkeri Markkulaa aina. Hän oli kiinnostunut luonnosta ja eläimistä jo lapsena ja pääsi Lappiin vanhempiensa kanssa ensimmäisen kerran kolmevuotiaana.
– Ensi ajattelemalla kylmät alueet ja jäätiköt ovat aika vihamielisiä. Pohjoisen talvi on kylmä ja pimeä. Kesä on valoisa ja lyhyt mutta kiihkeä. Valo ja kontrastit viehättävät. Kylmät ympäristöt ovat aika harvinaisia.
Tutkijan uralle Markkula lähti, koska hänestä tuntui tärkeältä tutkia tiettyjä asioita, kuten ikiroutaa.
– Ikiroudan sulaminen olisi ihmisille kohtalon kysymys. Toki on paljon muitakin globaalisti tärkeitä ympäristöjä, kuten valtameret ja sademetsät.
Ikirouta on maata, joka on jäätyneenä vähintään kaksi vuotta yhteen menoon. Iso osa arktisten alueiden tundrasta on ikiroudassa. Suomessa ikiroutaa on palsasoilla palsakumpuina. Ikirouta-alueiden keskilämpötila on alle nolla astetta.
– Kun ikirouta sulaa, maa muuttuu. Esimerkiksi Alaskassa rakennukset vajoavat. Rakennuksia on romahtanut, kun maa pehmenee sulaessaan. Palsasoilla palsat ovat hyviä hillapaikkoja. Kun ikirouta sulaa, hillat vähenevät.
Ikiroudan sulaessa voi Markkulan mukaan käydä niin, että kylmään sopeutuneet lajit häviävät. Kun ikirouta sulaa, tundra muuttuu entistä kosteammaksi. Lajisto muuttuu soiden lämmetessä.
– Huolestuttavinta ikiroudan sulamisessa on, että se vapauttaa valtavat määrät metaania, mikä sitten kiihdyttää ilmaston lämpenemistä entisestään.
Väitöskirjassaan Inkeri Markkula tutki ikiroutasoiden sammalpunkkeja. Ne ovat tärkeitä maaperän hajottajia, jotka hajottavat eläinten raadot ja kuolleet kasvinosat ja kierrättävät ne uudelleen kasvien käyttöön.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa Markkula pitää poliittista vaikuttamista tärkeänä. Hän vinkkaa äänestämään puolueita, jotka ottavat ilmastonmuutoksen torjumisen tosissaan.
Yksittäinen ihminen voi vaikuttaa myös asumis-, liikkumis- ja ruokavalinnoillaan.
Markkula on ollut kasvissyöjä 15-vuotiaasta saakka.
– Aloitin silloin eläinoikeuksien takia, mutta myöhemmin mukaan on tullut lisää hyviä syitä.
Kesämökki Keski-Suomessa on Markkulalle tärkeä paikka. Lapsena hän kuljeskeli metsissä ja kirjoitti tarinoita. Ensimmäisellä luokalla koulussa piti kirjoittaa pieni aine. Markkulan aine täytti koko vihkon. Inkeri Markkula alkoi haaveilla kirjoittamisesta tosissaan.
Ajan mittaan hän lähetti kustantamoihin käsikirjoituksia, jotka palautuivat aina takaisin.
– Lannistuin ja ajattelin, että tämä on liian vaikeaa. Sitten jäin vähäksi aikaa työttömäksi ja päätin, että nyt tai ei koskaan.
Inkeri Markkulan ensimmäinen romaani, Kaksi ihmistä minuutissa, julkaistiin vuonna 2016. Toinen romaani, Maa joka ei koskaan sula, julkaistiin viime vuonna. Se on kertomus viidestä ihmisestä ja sulavasta jäästä Kanadassa, Saamenmaalla ja Tanskassa vuosina 1962–2003.
Tarina on fiktiota, mutta Markkula on ammentanut siihen oikeita tapahtumia ja tutkimustietoa muun muassa alkuperäiskansojen sorrosta.
– Quebecissä tapasin alkuperäiskansaan kuuluvan henkilön, joka kertoi minulle elämäntarinaansa.
Yksi päähenkilöistä, jäätikkötutkija Unni, juuttuu lumimyrskyyn toisen henkilön kanssa.
– Olen kokenut lumimyrskyn Grönlannissa. Ovesta ei päässyt ulos, piti kulkea ikkunasta. Ryömimme, koska tuuli oli niin kova. Rakkaustarina on keksitty, Markkula kertoo.
Kirjan koulukiusaamiskokemukset ovat pitkälti Markkulan omia kokemuksia. Niitä hän ei kuitenkaan avaa enempää kuin kirjassa on.
Markkula tutkii parhaillaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ihmisten elämään ja maaperään.
Vastikään hän haastatteli muun muassa poronhoitajia Utsjoella. Ilmastonmuutos vaikeuttaa heidänkin työtään. Kun ilman vaihtelu kylmästä lämpimään ja taas kylmään lisääntyy, hankeen muodostuu kovia kerroksia. Porot eivät pysty kaivamaan ravintoa. Niitä täytyy lisäruokkia heinällä, mikä lisää kustannuksia. Kannattavuus kärsii.
Markkulan romaanissa Unni puhuu tutkijankin tunteet auki: ”Kerroin, kuinka kaikki, mitä tutkin ja havaitsin, sattui sydämeen, keskitalven sulat joet, katoava ikirouta, jäätiköiden laulavat railot ja hillasoiden hajoavat palsakummut, liian aikaisin saapuvat linnut, talven harmaaksi murtuva sini.”
