Mikko Porvalin uusi kirja on yksityiskohtainen kuvaus sotilastiedustelusta.
Suomen sotilastiedustelusta kertova kirjallisuus on perinteisesti keskittynyt kaukopartioiden tekemiin matkoihin. Siitä, millaista tietoa rajan takaa saatiin, miten sitä hankittiin ja miten tiedustelua johdettiin, on kirjoitettu vähän.
Näitä näkökulmia avaa tiedusteluhistorian tutkija, poliisi ja kirjailija Mikko Porvali uudessa Kohti itää -teoksessaan. Se kuvaa Päämajan kaukopartioyksikön Osasto Vehniäisen toimintaa etenkin jatkosodan alussa. Tapahtumia seurataan yksikön yksityiskohtaisen arkiston avulla.
Kaukopartiot etsivät vastauksia ennen muuta strategisiin kysymyksiin, jotka olivat tärkeitä poliittiselle ja sotilaalliselle johdolle.
Esimerkiksi välirauhan aikana niiden tehtävänä oli selvittää muun muassa, valmisteltiinko rajan takana joitain toimenpiteitä.
Kaukopartiot eivät itse päättäneet, mitä tietoja lähtevät hakemaan, vaikka Porvalin mukaan tällainenkin kuva voi aiemmasta kirjallisuudesta välittyä.
– Tiedustelukysymykset tulivat johdolta, ja tiedonkeruukohteet määriteltiin tarkasti.
Samasta kulttuuripiiristä tulevat ja samaa kieltä puhuvat saivat parhaiten kaivettua tietoja vangeista.
Porvalin mukaan myös yksiköiden päälliköiden ja toimistoupseerien osuutta tiedustelussa on aiemmin käsitelty vähän. Yksi heidän tärkeimmistä tehtävistään oli ”ikkunoiden” ylläpito. Ikkunalla tarkoitettiin paikkaa, josta partio pystyi menemään mahdollisimman turvallisesti rajan yli.
– Sopivaa paikkaa piti tarkkailla riittävän kauan. Oli selvitettävä muun muassa, ettei heti rajan takana ole vesistöä ja että paikka on venäläisten rajavalvonnan kannalta sopiva ylitykseen.
Porvali haluaa korostaa sotavankikuulustelijoiden työn merkitystä. Heidän saamistaan tiedoista oli paljon hyötyä rintamalla.
– Kuulustelijoiden saama tieto oli vähintään yhtä tärkeää kuin partiointitieto.
Kuulustelijat eivät aina olleet Suomen kansalaisia. He olivat usein kulttuuritaustaltaan venäläisiä, esimerkiksi maahanmuuttajanuoria tai pakolaisina tulleiden lapsia.
– Samasta kulttuuripiiristä tulevat ja samaa kieltä puhuvat saivat parhaiten kaivettua tietoja vangeista.
Iso osa vangeista ei ollut jäänyt vangeiksi taistelemalla vaan loikannut Suomen puolelle. Heidän kertomuksistaan välittyi puna-armeijan heikko taistelukunto. Jatkosodan alussa vankeja oli paljon, joten saatuja tietoja pystyttiin vertailemaan hyvin.
– Loikkareiden tiedot olivat todella tarkkoja. Vankien kertomuksista alkoi nopeasti piirtyä kuva vastapuolen joukoista, vihollisen panssariaseista ja kenttätykistöstä.
Tärkeä tieto oli sekin, mitä ikäluokkaa vanki oli. Uuden ikäluokan astuminen palvelukseen merkitsi suurta määrää uusia sotilaita.
Tuore kirja saa tulevina vuosina kaksi jatko-osaa. Seuraavassa, mahdollisesti jo ensi syksynä ilmestyvässä kirjassa Porvali käsittelee jatkosodan jatkumista ja kolmannessa sen päättymistä.
Hänen mukaansa suomalainen tiedustelukulttuuri on koko ajan kasvamassa ja lavenemassa. Uudet tiedustelulait tulivat voimaan vuonna 2019.
– Historiaan liittyvä tutkimus luo pohjaa tulevalle tiedustelukulttuurille. Se ajaa minua eteenpäin selvittämään näitä asioita.