Helena Sandman haaveilee jo uudesta matkasta Tansaniaan, vaikka sairastui siellä viime talvena koronavirukseen. Tansaniassa hänellä on meneillään huonekaluprojekti.
Epäviralliset asumukset leviävät maailman kaupungistuessa. Rakennettu ympäristö laajenee. Arkkitehtien ja suunnittelijoiden on vastattava haasteisiin kestävästi.
Arkkitehti Helena Sandmanin, 49, väitöskirja empatiasta suunnittelussa valmistui Aalto-yliopistossa tänä vuonna. Mukana oli kaksi projektia: synnytyslaitoshanke Tansaniassa ja Intiassa sekä asuntoalue Tansaniassa.
Sandman toi esiin kolme tapaa hyödyntää empatiaa. Ensinnäkin suunnittelija eläytyy käyttäjän elämään.
– Jos suunnittelen synnytyslaitosta, kuvittelen, että olen siellä synnyttämässä, Sandman sanoo.
Toiseksi asianosaiset pitää osallistaa suunnitteluun. Yhteistyössä on otettava huomioon kulttuuri, historia ja paikalliset käytännöt, niin sanottu piilotieto.
– Jos järjestää työpajan miehille ja naisille, kulttuuri saattaakin olla sellainen, että naiset eivät välttämättä pysty sanomaan kaikkea. Sama voi tulla eteen rikkaiden ja köyhien tai poliittisesti eri suuntia edustavien kesken.
Kolmanneksi Sandman yrittää tuoda esiin, miten suunnittelijan ja käyttäjän välille löytyy yhteisymmärrys.
– Ei tarvitse erilaisuutta, erimielisyyttä eikä sitä, että joskus tuo tietoa ikään kuin ylhäältä. Arkkitehdilla voi olla esimerkiksi tietoa kestävän kehityksen mahdollisuuksista. Luottamus ja avoimuus projektissa on tärkeää.
Synnytyslaitoshankkeissa Sandman on kohdannut asioita, joihin on vaikea vaikuttaa ulkopuolelta.
– Intiassa anopit ovat synnytyksessä mukana. He pakottavat nuoria synnyttäjiä pitämään jaloistaan kiinni. Synnyttäjän pitäisi olla samassa asennossa koko ajan, eivätkä tytöt uskalla valittaa asiasta.
Yksi keino muuttaa käytäntöä on tarjota muunneltavaa huonekalua.
Sansibarilla monet naiset ovat tottuneet synnyttämään kylissä.
– He sanovat, että vierailevat synnytysavusajan luona kylässä muutenkin. Kenellekään ei tarvitse sanoa, että menee synnyttämään. Jos menisi sairaalaan, kaikki tietäisivät.
Sandman haluaa tukea tutkimuksillaan käytännön tekemistä.
– Yleensä projektit ovat kaoottisia. Haluan teorialla helpottaa käytäntöä. Kun suunnittelijana tietää, miten virittää empatiakykyään, on sujuvampaa sisällyttää sitä suunnittelun eri vaiheisiin.
Sandmanin uravalinta sai alkunsa pienestä sysäyksestä.
– Olin ehkä 14-vuotias, kun opinto-ohjaajani sanoi, että olet hyvä matematiikassa ja hyvä piirtämään, sinustahan voisi tulla arkkitehti. Se jäi mieleen.
Arkkitehtina Sandman on tehnyt töitä monipuolisesti lavastuksesta graafiseen suunnitteluun ja kestävän kehityksen hankkeisiin.
Erilaiset kulttuurit kiinnostavat.
– Matkustimme tosi vähän, kun olin pieni. Ensimmäinen toivomukseni oli, että saisin työn, jossa saa matkustaa.
Pidemmän aikaa Sandman on asunut maailmalla opiskeluaikana Pariisissa. Hän työskenteli myös vuoden apulaisprofessorina Hong Kongissa.
– Tulin siellä raskaaksi. Siellä ei olisi ollut juurikaan äitiyslomaa, joten palasimme Suomeen.
Helena Sandmanin työ on moniulotteista. Hän palasi vastikään Itävallasta, jossa työskentelee vierailevana professorina yliopistossa.
Meneillään on myös muutaman saunan ja kesämökin suunnittelu.
Sandman perusti tutkimusryhmänsä vetäjän Sara Lindemanin kanssa Leapfrog Projects -yrityksen, joka edesauttaa kestävään kehitykseen siirtymistä.
– Tavoitteita on helppo laittaa, mutta niihin pääseminen ei ole niin helppoa.
Yrityksellä on esimerkiksi Tansaniassa projekti, jossa nostetaan puun arvoa käymällä läpi huonekaluketjun kaikki vaiheet. Iringassa, Etelä-Tansaniassa pitkäaikaisessa puuprojektissa pienviljelijöitä on koulutettu entistä tehokkaampaan ja kestävämpään puuntuotantoon.
– Siinä ei kuitenkaan ollut otettu huomioon jatkokehityksen mahdollisuuksia. Raakapuuta myydessä tulot ovat hyvin pienet. Yritämme katsoa, miten puuta pystyisi jalostamaan paikallisesti ja tuottamaan huonekaluja, jotta suurempi osa voitosta jäisi pienviljelijöille ja paikallisille puusepille.
Tavoitteena on myös saada tuotantoa kestävän kehityksen mukaiseksi.
– Nykyään käytetään Mosambikista hankittua ei-sertifioitua jalopuuta, joka ei todellakaan ole kestävää.
Sandman kertoo, että nykyiset kalusteet ovat painavia. Pienissä kaupunkiasunnoissa sänky täyttää koko huoneen. Projektin ajatuksena on valmistaa kalusteet eukalyptuksesta ja männystä. Samaan aikaan koulutettaisiin puuseppiä ja perustettaisiin verkossa myyvä huonekaluyritys.
Sandmanin mukaan on tärkeää pohtia myös, miten työllistettäisiin mosambikilaiset, jotka ovat eläneet myymällä jalopuuta.
– Tällä tavalla olisi pitänyt katsoa alun perin myös Suomen turveasiaa. Ensin olisi pitänyt katsoa koko systeemiä ja sitä, mitä muita mahdollisuuksia turpeentuottajille olisi voitu keksiä. Ettei iso joukko ihmisiä joutuisi ongelmiin sen vuoksi, että jotakin käännetään kestäväksi.
Sandman on mukana suunnittelemassa uuden, kansainvälisen sovelluksen visuaalisuutta. Tässäkin taustalla on empatia.
– Love Out Loud -järjestön nuori, australialainen nainen, Nicole Gibson, haluaa kääntää ihmiskunnan ajattelua ja elämää niin, että elettäisiin rakkaudesta eikä pelosta. Sovellus tukee oman sisäisen supersankarin löytämistä.
Tavoitteena on, että sovelluksesta olisi keväällä saatavilla ensimmäinen versio. Käyttäjä kehittää eri elämänalueitaan asettamalla tavoitteita, tunnistamalla esteitä ja luomalla konkreettisia tehtäviä tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi sovellus tarjoaa tukimateriaalia asiantuntijoilta.
– Sovelluksella Gibson tavoittaa 350 miljoonaa ihmistä eli neljä prosenttia maailman väestöstä.
Sandman odottaa pääsevänsä taas Tansaniaan. Hän kävi siellä viimeksi talvella mutta ei päässyt mihinkään, koska sairastui koronaan.
Maassa oli silloisen, nyt edesmenneen presidentin mukaan tilanne, että koronaa ei muka ollut.
Sandman sai sairastuttuaan lainata happimittaria. Happiarvot olivat huonot.
– Minulla tauti oli lyhyt. Olin huonossa kunnossa yhden päivän. Pelästyin sitä, että joutuisin sairaalaan. Kollegani oli testeissä sairaalassa. Kaikki infektiotauteja sairastavat jakoivat yhtä tilaa.
Tansanian virallinen suhtautuminen koronapandemiaan on sittemmin muuttunut.
– Nykyinen naispresidentti Samia Suluhu Hassan käyttää hengityssuojainta.
Sandman puhuu äidinkielenään ja perheensä kanssa ruotsia.
– Poikani on jalkapalloilija. On kiinnostavaa, kun lapsi tuo elämään jotain ihan muuta kuin mihin itse on tottunut.
Jos Sandman palaisi kolmekymmentä vuotta taaksepäin, hän saattaisi lähteä opiskelemaan psykologiaa. Aihepiiri kiehtoo.
– Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. On kiinnostavaa, miten voimme kehittyä elämän aikana, oivaltaa syyt vaikeuksiin ja nähdä tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Maailmalta Sandman on saanut paljon oppia, kuten että raha ei tee onnelliseksi. Vaikka ihmisillä ei ole materiaa ympärillään, heillä on elämäniloa, jota Suomessa Sandmanin mukaan on vähemmän näkyvissä. Hän on oppinut myös suhteellisuudentajua – mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä.