Ruoka: Pikaruoalla on Suomessa pitkä historia – Nakkikioskeilla tapeltiin jo 1930-luvulla, olympialaiset toivat maahan Amerikan maut

Nakkikioskit ilmestyivät katukuvaan jo sata vuotta sitten, mutta viime vuosikymmeninä perinteisten grillien määrä on vähentynyt.

Nakkikioskit yleistyivät, kun haluttiin palvella iltaisin ja öisin myös ravintoloista palaavia asiakkaita. Kuva on 1970-luvulta. Finna/Helsingin kaupunginmuseo

Tomi Kangasniemi

Pikaruokaa on Suomessa myyty jo toistasataa vuotta. Makkaran myyntiin erikoistuneet kioskit alkoivat yleistyä suurimmissa kaupungeissa 1920- ja 30-luvuilla. Jo sitä ennen makkaraa myytiin kaduilla kärryistä.

– Kuopion torille haettiin nakkimakkarain myyntilupia ainakin jo 1930-luvulla. Lupia myös myönnettiin, mutta niitä jouduttiin vähentämään järjestyshäiriöiden takia. Joillain paikkakunnilla makkaran myyminen kiellettiin kokonaan, historian väitöskirjatutkija Pirjo Ovaskainen kertoo.

Ovaskainen valmistelee väitöskirjaa Kuopion, Tampereen ja Jyväskylän alkoholipolitiikasta ja tutustui lupa-asioiden kautta grillien historiaan.

Grillit linkittyvät alkoholinmyyntiin, koska ainakin Kuopiossa myyjät hakivat kaupungilta lupia myydäkseen makkaraa ilta- ja yöaikaan ravintoloista saapuville kaupunkilaisille.

Makkara piti pitkään pintansa ykköspikaruokana, mutta se sai kansainvälisiä haastajia, kun Helsingissä järjestettiin olympialaiset vuonna 1952. Silloin kahvilat ryhtyivät mainostamaan aitoja amerikkalaisia hot dogeja.

Näin makkarakojun ympärillä jonotettiin lumisella Kauppatorilla Helsingissä vuonna 1970. Finna/Helsingin kaupunginmuseo/Rista Simo SER

Meillä on hirvittävän rikas luonto. Miksei esimerkiksi riistaa hyödynnetä vielä enemmän?

Pirjo Ovaskainen

Eräs baari mainosti myös, että kuumien koirien lisäksi tarjolla oli ”amerikkalaisten himopureskeltavaa” eli potato chipsejä. Suomeksi siis perunalastuja.

Helsingin Kaisaniemenkadulle avautui olympialaisiksi amerikkalaistyylinen katukahvila Broadway Bar, josta sai hot dogien, hampurilaisten ja ”expresso-kahvin” avulla maistaa amerikkalaista elämänmenoa.

Broadway Bar jäi historiaan Suomen ensimmäisenä hampurilaisbaarina. Sittemmin Helsinkiin avattiin 1960-luvulla pieniä amerikkalaistyylisiä hampurilaisgrillejä.

Ajan hampurilaiset olivat nykyistä yksinkertaisempia. Niissä oli vain sämpylä, pihvi, paistettua sipulia ja mausteena ketsuppia ja sinappia. Salaatista hampurilaisessa ei osattu vielä uneksiakaan.

Ensimmäinen Suomen markkinoille tullut hampurilaisravintolaketju oli Wimpyn brittiversio, joka avautui Helsinkiin vuonna 1973.

Ensimmäiset hampurilaisketjut rantautuivat Suomeen 1970-luvulla. Kuvassa tunnelmia Helsingin Bulevardin Wimpy-ravintolasta. Finna/Helsingin kaupunginmuseo/Harri Ahola

Paljon ennen hampurilaisbaareja, vuonna 1953, Suomeen avattiin kuitenkin jo kiinalainen ravintola. Pikaruoasta ei tainnut tosin olla kyse, kun paikka oli Hotelli Tornin ravintola.

Pitserioiden aikakin koitti Suomessa ennen pysyviä hampurilaisbaareja. Giovanni Tedeschi perusti vuonna 1961 Suomen ensimmäisen pitserian Haminaan.

Todellinen kulta-aika eksoottisten makuelämysten Suomeen rantautumisessa oli 1980-luku. Ensimmäinen kebabravintola avattiin Poriin vuonna 1982. Giros-grillin perustivat tamperelaiset ravintoloitsijat Veikko ja Tuula Huhtakangas.

Neljä vuotta myöhemmin Porissa avautui tiettävästi myös ensimmäinen meksikolainen ruokapaikka, kun Mexican Taco Place aloitti toimintansa.

Samana vuonna oli myös ensimmäisen sushiravintolan vuoro, kun Helsinkiin avattiin Koto. Japanilaista ruokaa oli Helsingin ravintoloissa tosin ollut tarjolla jo ennen Kotoa.

Vaikka erilaisia pikaruokapaikkoja avattiinkin Suomeen vauhdilla, kaikkea ei ollut tarjolla. Suomalaiset lihantuottajat tuskailivat vuonna 1985 suomalaisten nihkeää broilerin kulutusta. Se kun oli vain murto-osan amerikkalaisten keskimääräisestä broilerin syönnistä.

Yhdysvaltojen ruokapaikoissa broilerinlihaa myytiin luuttomana ja houkuttelevan rapeaksi paneerattuna, lisukkeenaan ranskalaisia perunoita ja dippikastikkeita. Lihantuottajat kaipailivat vastaavanlaisia pikaruokapaikkoja Suomeenkin.

Pikaruokatarjonta laajeni joka tapauksessa huikeasti 1980-luvulla, ja nykyisin esimerkiksi kebab-pitseria löytyy melkein mistä tahansa muutaman tuhannen asukkaan taajamasta.

Samaan aikaan perinteinen grillikioski on ajautunut ongelmiin. Tilastokeskuksen mukaan ruokakioskeiksi määriteltyjen paikkojen määrä on puolittunut 1990-luvun alusta.

Asiakkaita Pizzeria Rivolissa Helsingissä vuonna 1973. Vas. Eeva ja Kai Savolainen, keskellä ravintolan vastaava hoitaja Irma Nygren, oik. Tuula Tyynelä ja Heidi Isomaa. Finna/Museovirasto/JOKA/Kari Pulkkinen

Pirjo Ovaskaisen mukaan syynä katoon saattavat olla asiakaskunnan muuttuneet tarpeet.

– Ennen grillillä riitti, että sai lihapiirakkaa ja höyrymakkaraa. Nyt pitää olla gluteeniton ja vegaaninen vaihtoehto. Siksi grillien suosio on ehkä laskenut.

Grillit kaipaisivat varmasti tuotekehitystä. Se ei aina ole helppoa, kun moni grilli toimii yhden yrittäjän voimin.

Ovaskainen uskoo, että pikaruokaketjuille on persoonallisia haastajia.

– Oma kokemukseni on, että esimerkiksi täydellisen ruisburgerinkin voi löytää hyvin pieneltä paikkakunnalta.

Tuotekehitystä siis kaivataan. Ovaskaisen mukaan nykyisin on tarjolla artesaanipitsoja ja gourmet-burgereita. Voisiko samaa olla tarjolla lihapiirakoissa ja makkaraperunoissa?

Ojalan lihapiirakoita on myyty Porin torilla vuodesta 1963. Kuvassa kesäistä piirakkajonoa vuodelta 1975. Finna/Satakunnan Museo/Jari Pyy

Ovaskainen uskoo myös, että kasvis- ja kalaruokiin panostamalla grillit saisivat lisää asiakaskuntaa – ja ruoan kotimaisuutta kannattaisi korostaa.

– Meillä on hirvittävän rikas luonto. Miksei esimerkiksi riistaa hyödynnetä vielä enemmän? Meillä on myös äärimmäisen hyviä ruokakaloja. Miksei niitä käytetä enemmän?

Lähteinä on käytetty pikaruokapaikkojen historiaa käsitteleviä lehtiartikkeleita ja Ritva Kyllin kirjaa Suomen ruokahistoria (Gaudeamus, 2021).

Kommentoi

Palvelut