Oma raha: Katja Tammelin vaihtoi pankkia palvelun vuoksi mutta yllättyi, kun myös säästöjä syntyi – "Kun pankin on kerran vaihtanut, on paljon helpompaa tehdä se uudelleen"

Suomalaiset ovat melko uskollisia omalle pankilleen. Tänä vuonna tehdyssä kyselyssä viisi prosenttia vastaajista kertoi aikovansa vaihtaa pankkia vuoden sisällä.

Katja Tammelin kertoo, että ajatus pankinvaihdosta tuntui työläältä. Lopputulos oli kuitenkin niin hyvä, että vaivannäkö kannatti. Päivi Tuovinen

Eija Marja-aho

Suomalaiset vaihtavat harvakseltaan pankkia. Jos pankkia vaihdetaan, se tapahtuu useimmiten asuntolainan kilpailuttamisen yhteydessä. Moni hakee silloin halvinta hintaa, sillä laina on iso taloudellinen sitoumus.

Pankkipalvelujen hinnan ohella niiden laatu voi vaikuttaa päätökseen.

Helsinkiläinen Katja Tammelin, 44, vaihtoi taannoin koko nelihenkisen perheensä pankkiasiat uuteen pankkiin. Hänelle tyytymättömyys vanhan pankin palveluun oli pääsyy vaihtoon.

Tammelinilla on tarvetta pankkipalveluille keskimääräistä enemmän ja useammin, sillä hän on ollut miehensä kanssa asuntosijoittaja vuodesta 2009.

– Vanhassa pankissa meillä oli nimetty yhteyshenkilö, mutta hän ei pystynyt päättämään lainoista. Aina kun meillä tuli tarve lainalle, jouduimme selittämään asiamme alusta asti uudelle henkilölle. Se turhautti mutta myös hidasti asioiden etenemistä, Tammelin kertoo.

– Nopea palvelu on meille tärkeää esimerkiksi silloin, kun tarjolle tulee sopiva sijoitusasunto. Pelkkä hinta ei siis ratkaise: voin maksaa palvelusta enemmän, jos asiat hoituvat hyvin.

Vaikka pankin sijainti arvelutti, pankki täytti ne odotukset, joita meillä oli .

Katja Tammelin

Tammelin teki perusteellista työtä. Hän aloitti pankkien kilpailuttamisen paperitöillä eli kuten hän nimittää, tarjouspyynnön tekemisellä.

– Listasin siihen kaikki perheemme tulot, menot, lainat, säästöt, sijoitukset ja vakuutukset sekä tiedot kaikkien tileistä ja korteista.

– Se vei aikaa mutta helpotti asioita.

Monimutkaisempaa oli löytää eri pankeista tieto siitä, kenelle tarjouspyynnön lähettää.

– Tuntuu, että pankkien verkkopalvelut ovat keskittyneet palvelemaan olemassa olevia asiakkaita. En löytänyt mistään esimerkiksi tietoa siitä, miten mahdollinen uusi asiakas voisi varata tapaamisen, Tammelin ihmettelee.

Katja Tammelin aloitti pankkien kilpailutuksen tarjouspyynnöllä. Päivi Tuovinen

Tammelin lähetti tarjouspyyntönsä aluksi kolmeen pankkiin. Kaikki olivat kiinnostuneita, tekivät tarjouksen ja ehdottivat tapaamista.

– Olin silloin opintovapaalla, joten minulla oli aikaa käydä tapaamisissa. Ne olivat mielenkiintoisia mutta eivät mitenkään erityisiä.

Myöskään pankkien tekemät tarjoukset eivät vakuuttaneet. Niiden tarjoama palvelu oli hyvin samankaltaista kuin vanhassa pankissa.

– Lopulta kävi niin, että saimme tuttavalta vinkin hieman pienemmästä pankista pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Laitoin tarjouspyynnön sinne ja sain kutsun tapaamiseen.

Pienestä pankista tuli Katja Tammelinille ensimmäistä kertaa tunne, että se todella halusi perheen asiakkaakseen.

– Vaikka pankin sijainti arvelutti, pankki täytti ne odotukset, joita meillä oli.

He saivat nimetyn yhteyshenkilön – tällä kertaa sellaisen, joka hoitaa myös laina-asiat.

– Hän on mukava ja asiansa osaava.

Vaikka rahallinen säästö ei ollut pankinvaihdon ensisijainen tavoite, sekin toteutui.

– Säästämme muun muassa vakuutusmaksuissa. Lisäksi yhdistelimme lainojamme ja säästimme siinä.

Siirtyminen vanhasta uuteen pankkiin sujui helposti valtakirjalla. Uusi pankki hoiti lähes kaikki vaihdokseen liittyvät asiat.

– E-laskut ja suoramaksut eivät siirtyneet automaattisesti. Ne piti hoitaa itse. Suoraveloitustietojen siirtyminen voi kestää, joten vanhaa tiliä ei kannata lopettaa liian nopeasti, Tammelin vinkkaa.

Perheen hoidettavaksi jäi myös uusien tilinumeroiden ilmoittaminen muun muassa työnantajille, verottajalle, Kelalle lapsilisiä varten sekä pariskunnan vuokralaisille.

Tammelinin mukaan pankinvaihtoa helpottaisi, jos vanhan tilinumeronsa saisi mukaansa samaan tapaan kuin matkapuhelinnumeronsa operaattoria vaihtaessaan. Asiasta on käyty keskustelua, mutta se on kaatunut pankkien vastustukseen.

– Se vaatisi isoja teknisiä muutoksia, ja ne maksavat, tietää it-alalla työskentelevä Tammelin.

Uuden tilinumeron ilmoittaminen moneen eri paikkaan oli Katja Tammelinin mielestä pankinvaihdon työläin vaihe. Päivi Tuovinen

Pankin vaihtaminen sujui Tammelinin mukaan kokonaisuudessaan hyvin.

– Kynnys tuntui alkuun isolta. Vaivaa piti jonkin verran nähdä, mutta asiat eivät olleet vaikeita. Kun pankin on kerran vaihtanut, on paljon helpompaa tehdä se uudelleen.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet hyvin uskollisia omalle pankilleen. Omaan pankkiin ei aina olla tyytyväisiä, mutta moni kokee vaihtamisen hankalaksi ja aikaa vieväksi.

Joillakin pankkisuhde kestää jopa koko eliniän. Sekään ei ole ollut harvinaista, että saman pankin asiakkaina on pari sukupolvea samasta perheestä.

Tilastoja vuosittaisista pankinvaihtajista ei ole. Asiaa on selvitetty kyselytutkimuksissa, kuten EPSI Ratingin vuosittaisessa pankki- ja rahoitusalan asiakastutkimuksessa. Siinä mitataan sekä vaihtohalukkuutta että asiakasuskollisuutta.

EPSIn tämänvuotisessa kyselyssä viisi prosenttia vastaajista kertoi aikovansa vaihtaa pankkia seuraavan vuoden aikana. Määrä on pysynyt melko samana neljä viime vuotta. Vuosi sitten vaihtamista suunnittelevien osuus oli neljä prosenttia.

Analyytikko Tuomas Toivonen kertoo, että asiakasuskollisuus on sen sijaan vähentynyt lievästi vuodesta 2017 alkaen.

Uskollisuutta mitataan kolmella kysymyksellä. Vastauksien perusteella lasketaan pankkiuskollisuutta mittaava indeksiluku. Se oli tämän vuoden tutkimuksessa 73,6, kun se vuonna 2017 oli 76,6.

Toivosen mukaan indeksiluku 0–60 tarkoittaa tyytymätöntä, 60–75 tyytyväistä ja yli 75 erittäin tyytyväistä.

Pankinvaihto on periaatteessa helppoa mutta vaatii kuitenkin vaivannäköä. Tiina Mutila

Uusi ilmiö on se, että yhä useammalla suomalaisella on monen rahoitusalan toimijan palveluita käytössään.

– Digitalisaation myötä asiakkaat kokeilevat aiempaa herkemmin uusia palvelutarjoajia, toteaa OP:n pankkitoiminnan henkilöasiakkaista vastaava johtaja Sari Heinonen.

Moni on useamman pankin asiakas. Lisäksi esimerkiksi pienlainoja tai kulutusluottoja haetaan niihin erikoistuneilta, verkossa toimivilta rahoittajilta.

Pankinvaihtoa puoltaa se, että se on nykyisin aiempaa helpompaa. Taustalla on vuoden 2017 alusta voimaan tullut tiliasioinnin siirtoa toiseen pankkiin helpottanut lakimuutos, joka perustuu EU-direktiiviin. Sitä seurasi Finanssiala ry:n pankkeja varten tekemä itsesääntelyohje.

Pankinvaihto onnistuu nykyisin samaan tapaan kuin matkapuhelinoperaattoria vaihtaessa, eli uusi pankki tekee paperityöt.

Käytännössä se tarkoittaa, että asiakas antaa valtakirjan uudelle pankille. Sillä pankki voi lopettaa ja siirtää muun muassa tilit ja lainat pois vanhasta pankista.

Jotkut pankit siirtävät myös suoraveloitukset ja toistuvat maksut.

Pankin vaihtaminen voi maksaa esimerkiksi siinä tapauksessa, että asuntolaina maksetaan etuajassa pois. Mahdolliset kustannukset kannattaa selvittää etukäteen.

Jos aikaa ja intoa riittää, asioinnin voi siirtää toiseen pankkiin myös itse.

Pankinvaihtoa helpottaa nykyisin myös verkosta löytyvä maksutilivertailu. Eri pankkien tilejä ja niihin liittyviä palvelumaksuja voi vertailla osoitteessa maksutilivertailu.fine.fi.

Verkkosivustoa ylläpitää riippumaton Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Fine. Sivuston käyttö on maksutonta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Palvelut