Mari ei kuitenkaan tunne olevansa yksinäinen. Ulospäin suuntautuneella naisella on paljon ystäviä ja kavereita.
Eikö sinulla ole ikinä ollut kilpikonnaa? Ihanko totta? Miksi ei? Milloin aiot hankkia sellaisen?
Tällainen tivaaminen kuulostaisi todennäköisesti useimpien mielestä absurdilta, koska harva on koskaan edes kuvitellut hankkivansa kilpikonnaa. Täsmälleen yhtä absurdilta kuulostaa helsinkiläisen Marin mielestä ihmisten kummastelu siitä, miksei hänellä ole puolisoa.
Mari, 47, ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, eikä hän myöskään tunne siihen tarvetta.
– Muistan, kun joskus lukioaikana minulta kyseltiin, onko minulla poikakaveria. Vastasin, että mitä minä sillä tekisin, Mari kiteyttää.
Mari ei esiinny tässä jutussa omalla nimellään, koska häntä häiritsee ihmisten tapa lokeroida muita sattumanvaraisesti. Hänelle itselleen on luonnollista, ettei hän koskaan ole seurustellut tai elänyt parisuhteessa, mutta hän ei halua muiden määrittävän häntä sen perusteella.
Parisuhdestatus ei läheskään aina liity seksuaalisuuteen, mutta Mari luonnehtii itseään myös ainakin jossain määrin aseksuaaliksi, eli hän ei juurikaan tunne seksuaalista vetovoimaa ketään kohtaan. Hän ei osaa kuvitella seurustelevansa sen enempää miehen kuin naisenkaan kanssa.
Erään miehen kanssa hän tosin kuvailee ”liikkuneensa” aikoinaan noin vuoden verran. Yhteisestä ajanvietosta ei kuitenkaan seurannut mitään pysyvämpää, eikä hän jälkeenpäin määrittele sitä seurusteluksi, saati parisuhteeksi.
Epäsosiaalisuudesta Marin sinkkuus ei johdu. Hän on räiskyvä ja ulospäin suuntautunut persoona, jolla on aina ollut paljon kavereita, niin miehiä kuin naisiakin.
Pikemminkin hän arvelee, että haluttomuus seurusteluun voi olla etu muissa ihmissuhteissa. Kun ei tarvitse miettiä parisuhdeasioita, voi ystävystyä kenen kanssa tahansa.
– Samalla tavalla olen aina jutellut kaikkien kanssa. Minulle kaikki ihmiset ovat ensisijaisesti ihmisiä, hän tiivistää.
Kun saa itse päättää ajankäytöstään, on ystävyyssuhteita myös helppo pitää yllä. Voi vaikkapa lähteä kaverin pyynnöstä spontaanisti kahville tai viettää viikonlopun harrastusporukan kanssa ilman, että tarvitsee ottaa huomioon puolison tai lasten aikatauluja.
Lisäksi Mari pystyy työnsä ja harrastustensa ohella huolehtimaan iäkkäästä äidistään, joka tarvitsee yhä enemmän apua arjessaan.
Sen sijaan omia lapsia hän ei ole ikinä halunnut.
– Minulla ei ole koskaan ollut minkään valtakunnan vauvakuumetta. On hienoa, että toiset lisääntyvät, mutta onneksi kaikkien ei tarvitse.
Kun seurustelu ei koskaan ole kiinnostanut Maria, niin muiden ihmisten pariutumista on hänen mielestään ollut kiinnostavaa seurata.
– Kautta linjan se on ollut tosi erikoista. Olen miettinyt, mitä nuo ihmiset oikein näkevät toisissaan. Mutta mikäs siinä, hän kuittaa.
Kun kaverit teini-iässä tapetoivat seinänsä näyttelijöiden ja laulajien kuvilla, Mari ei koskaan tuntenut siihen tarvetta. Itsekin hän saattoi pitää jonkun laulajan tai yhtyeen musiikista, mutta nimenomaan hyvän musiikin takia, ei esittäjän.
– Oli jännä havainnoida, miten kavereiden piti päästä näkemään suosikkinsa livenä ja kirkumaan jonkun karvapään perään, hän hymähtää.
Romantiikan viehätyksen Mari ymmärtää, mutta korostaa sen olevan eri asia kuin rakkaus tai kiintymys saati parisuhde. Esimerkiksi romanttissävyistä historiallista kirjallisuutta hän lukee mielellään.
– Mutta usein siinäkin elävästi kuvattu historiallinen miljöö on kiinnostavampi kuin juoni tai päähenkilöt. Kuvaillaan rakkaussotkuja monta sataa sivua ja päädytään jonkin uskomattoman mutkan kautta siihen, että he saavat toisensa.
Myös elokuvissa visuaalinen ilme on Marin mielestä usein tarinaa tärkeämpi. Sama pätee romantiikan lisäksi seikkailuviihteeseen, josta hän myös nauttii.
– Molemmat ovat yhtä pöhköjä, hän nauraa.
Tuttavapiirissä Marin seurustelemattomuutta ei juurikaan ole ihmetelty, vaikka käytännössä kaikki hänen kaverinsa ovatkin olleet parisuhteessa ainakin jossain vaiheessa elämäänsä.
Laajaan kaveripiiriin mahtuu muutenkin monenlaista ”sinkkua ja suhteilijaa”, kuten Mari luonnehtii. On vakiintuneessa parisuhteessa eläviä, eronneita, sarjaseurustelijoita ja polyamorisia.
– Osalla on taustalla riipiviäkin eroja, joiden kautta heistä on tullut taas sinkkuja. Minulla ei ole tarvetta hankkia ensin sitä eroa, hän toteaa.
Myöskään seurustelukumppaneita ei hänelle ole yritetty tyrkyttää.
– Toiset antavat minulle tilaa olla sellainen kuin olen. Eivät he varmaan muuten kavereitani olisikaan.
Ei Mari seurustelun mahdollisuutta kokonaan sulje pois. Jos sopiva ihminen joskus osuu kohdalle, niin mikäpä siinä.
Helpoksi hän ei sitä kuitenkaan arvele.
– Pitää luottaa toiseen, että voi päästää lähelle. Se vaatii paljon molemmilta.
Siihen hän ei sen sijaan usko, että voisi koskaan asua yhdessä seurustelukumppanin kanssa.
– Ei ainakaan enää tällä iällä. Kun on tottunut olemaan omalla reviirillään eikä ole tarvinnut tehdä tilaa toiselle, ei välttämättä enää osaisi. Pitäisi jatkuvasti tehdä kompromisseja toisen kanssa, Mari pohtii.
– Ehkä silloin, jos olisi nuorempana löytänyt jonkun. Kun katsoo pitkään yhdessä olleita ihmisiä, niin he tuntuvat kasvavan kiinni toisiinsa.
Marin elämässä korostuu se, ettei hän tarvitse toista ihmistä rinnalleen. Ei käytännön asioiden hoitamiseen – esimerkiksi työkalut pysyvät hänellä kädessä ilman miehen apuakin – eikä täydentämään arkeaan tai elämäänsä.
Hän pitää kummallisena ajatusta, että ihmisen pitäisi löytää rinnalleen toinen tunteakseen itsensä kokonaiseksi. Itseään hän ei koe millään tavoin puolikkaaksi tai vaillinaiseksi.
– Minun ei tarvitse miettiä, enkö ole oikea tälle tai tuolle ihmiselle. Minä olen minä, hyvä ja normaali ja kelpaan tällaisena kuin olen.