Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ohkolan työväentalon uusi opaste kertoo demokratian vaaran vuosista – "Tänään eri näkemykset toivottavasti mahtuvat elämään Suomessa yhdessä"

Ohkolan työväentalon rauniot saivat arvoisensa opastaulun Arolantien varteen. Mäntsälän kunnan kustantamassa taulussa on lyhyesti kerrottu talon vaiheista.

Erityiseksi työväentalon tekee se, että sieltä alkoi Mäntsälän kapina 27.2.1932. Toiminnan hiipuessa itse rakennus purettiin 1970, mutta sen raunioilla on muistettu monta kertaa Suomen demokratian vaaravuosia.

– Yksi kivijalka tuntuu olennaiselta Suomen historiassa, kiteytti Ohkolan tapahtumia työelämäprofessori Sami Karhu Vaasan yliopistosta.

1920- ja 30-luvuilla Euroopassa oli niukkuutta demokratiasta. Keskisessä Euroopassa diktaattorit nousivat valtaan.

Suomessa Lapuan liike voimistui. Se johti ammuskeluun Ohkolan työväentalolle kokoontunutta iltamaväkeä kohtaan.

– Mäntsälän kapinan aikaan koettiin kriittisiä hetkiä myös Suomessa. Ilmassa oli paljon epäröintiä. Tasavallan presidentti Svinhufvud otti varsin lujin ottein valtakunnan johdon käsiinsä kriittisessä tilanteessa. Hän ei horjunut laillisuuskannaltaan. Mäntsälän kapinan kukistumisen ansiosta Suomen demokratia säilyi.

Karhu kysyi Susitaipaleen sanoin, että jos Mäntsälän kapina olisi onnistunut, missähän Suomen vasemmisto olisi ollut? Suomessa alkoi kuitenkin yhteistyön kausi, jota johtivat punamultahallitukset.

Kansanedustaja Pinja Perholehdon (sd.) mukaan äärimmäiset ideologiat eivät ole poistuneet. Sanan säilä iskee kovina hyökyaaltoina. Vihapuhetta ei saisi olla. Vihainen saa toki olla, koska se voi voimaannuttaa ja parantaa olosuhteita.

– Kapinan päivinä viestintä oli merkityksekäs. Silloisen tasavallan presidentin pitämä voimakas vetoomus radiossa lopetti kapinan. Nyt voimme verrata tätä keskusteluun yleisradion asemasta. Demokratia tarvitsee edelleen tuekseen luotettavan median, maalasi Perholehto.

Tilaisuuteen lähettämässään tervehdyksessä presidentti Tarja Halonen muistutti, että Mäntsälän kapina on esimerkki siitä, miten demokratia piti pintansa ja yhteiskuntarauha säilytettiin presidentin johdolla.

– Tänään eri näkemykset toivottavasti mahtuvat elämään Suomessa yhdessä. Politiikkaan kuuluu olennaisesti debatti ja erimielisyydet. Demokratiassa ne kuitenkin tulee ratkaista keskustelulla ja kompromisseilla, jatkoi Halonen.

– Demokratiaa kyseenalaistetaan nykyään ympäri maailmaa ja autoritäärinen valta on nousemassa. Siksi on äärimmäisen tärkeää muistuttaa, että tasa-arvoista yhteiskuntaa ja hyvinvointia rakennetaan yhdessä, rauhanomaisella yhteistyöllä.

Tilaisuuteen toivat tervehdyksensä myös Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila ja Ohkolan kylätoimikunnan puheenjohtaja Tuija Schmid.

Opastaulusta aloitteen on tehnyt Eero Markkanen. Se on pystytetty yhteistyössä kunnan, Mäntsälän sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen, Työväen sivistysliiton Keski-Uudenmaan opintojärjestön sekä SDP Uudenmaan voimin.