Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Onko Mäntsälä syrjässä? – Silja Keränen tarjoaa näköalan syrjäseuduksi miellettyistä alueista

Lasse Herralan kirja-arvostelu.

Silja Keränen tarjoaa kirjassaan Missä syrjä sijaitsee mielenkiintoisen näköalan, missä se syrjä oikeasti on.

Onko se vain ihmisen asenteissa vai kilometrien päässä suurista keskuksista?

Aiheellisesti voi kysyä terveyskeskustelua lukiessaan, onko myös Mäntsälä jossakin korvessa, lääkäreitten saavuttamattomissa.

Keränen on Kajaanin vihreä kaupunginvaltuutettu. On hienoa, että Keränen saattaa tuoda oman puolueensa näkemyksiin muitakin ajatuksia kuin vain Kehä kolmosen sisäpuolisia.

Kirja on mielipidekirja, ja siksi lukijan ei tule odottaa puolueetonta tarkastelua.

Alkupuolella Keränen pysyy melko tiukasti sellaisessa, minkä itse kukin voi mieltää oikeaksi.

Kirjan loppupuolella avautuu näkymä vihreään aatteeseen, mikä tietysti mielipidekirjassa on sallittua ja hyväksyttävää.

– Sijaitseeko syrjä Kainuun korvessa, henkeäsalpaavan kauniissa vaaramaisemissa, marjastajaa tervehtivän kuukkelin asuinsijoilla, kysyy Kuopiossa, Oulussa, Helsingissä ja Singaporessa asunut kirjoittaja.

– Vai sijaitseeko se maailman metropolien kapeilla, likaisilla, suuren yleisön unohtamilla sivukujilla?

Keränen antaa toivoa myös kasvukolmion ulkopuolella sijaitseville alueille.

– Minun mielestäni hajautetumpi yhteiskuntarakenne, hyvinvoiva maaseutu ja menestyvät pikkukaupungit on monestakin näkökulmasta toivottava tulevaisuudenkuva.

Kirjaa maalaa hyvät esimerkit yksittäisten ihmisten vaiheista. Keränen nappaa tarinaansa esimerkiksi Marian, joka muutti Kreikasta Suomeen.

– Elämäni paras päätös. Teos vie matkaan myös keskisuomalaiselle maatilalle, Kajaanin kaupunginvaltuuston strategiatyöhön tai Itä- Suomen yliopiston dosentin ajatuksiin älykkäästä sopeutumisesta.

Ehkäpä yksi näkökulma myös Mäntsälään tarjoutuu Kuhmon kunnanjohtaja Määtän näkemyksistä.

Määttä ei näe Kuhmon tulevaisuutta mitenkään negatiivisena. Oikeastaan päin vastoin - etenkin korona-aikana otettujen etätyö-, etäopiskelu- ja etäharrastamisharppausten ansiosta.

Keränen tuo uusia näkemyksiä pienestä ja suuresta aluepolitiikasta. Suuren aluepolitiikan tavoitteena tuntuu olevan keskittäminen ja kasvavien kaupunkiseutujen potentiaalin vahvistaminen.

Pieni aluepolitiikka on EU:n rakennerahastojen hyödyntämistä yhdessä kuntien tukien kanssa. Suuressa aluepolitiikassa liikutellaan miljardeja, vaikkei sitä haluta nähdä, pienessä miljoonia.

– Vai pitäisikö meidän täällä Kainuussa vain luovuttaa ja ruveta suunnittelemaan muuttoa Etelä-Suomeen?

Keränen kysyy pilke silmäkulmassa, että pitäisikö lähteä kehittämään Malmin lentokentälle sopivaa kainuulaisten asuinaluetta, kiinalaisten Chinatownien tyyliin.

Pitäisikö Mäntsälän luovuttaa, vaikka lääkäriin ei pääse tai vaikka valtion hallinto on pistänyt ovensa säppiin vuosien varrella?

Keräsen kirja antaa toivoa: jospa me hyödynnämme miljardien isoa aluepolitiikkaa ja teemme itse pienempää.

Emme ole Kajaani, joka kuitenkin jaksaa nähdä valoa, vaikka Oulun yliopiston opettajanvalmistuslaitoksen lopettaminen oli isku päin naamaa.

Onko Mäntsälässä yliopiston toimipiste? Tuskin muistamme, että Saarella on.

Omat vahvuudet kannattaa muistaa. Miten olisi älykäs sopeutuminen?