Ilvonen sanoo, että opettajuus ja sen myötä rehtorius on tarjonnut valtavan määrän ihmissuhteita.
– Itsessäni asuu pohjoiskarjalainen identiteetti, sanoo lukion rehtorin virasta eläkkeelle jäävä Tuula Ilvonen.
Sydän on siellä, Kiteen maisemissa.
Ilvoselle oli itsestään selvää, että hän käy koulua. Vaikutelma oli saatu äidinäidiltä, joka olisi halunnut käydä koulua pidempään, mutta siihen ei tarjoutunut mahdollisuuksia. Onneksi myös Ilvosen vanhemmat olivat koulutusystävällisiä.
– Lukion jälkeen pohdin, lähteäkö opiskelemaan historiaa tai kemiaa. Tuolloin päätin, ettei minusta tule opettajaa. Toimittajan tai tutkijan ura oli mielessä. Mutta toisin kuitenkin kävi. Innoitus opetustyöhön iski, kun pääsin sijaistamaan historian lehtoria.
Miehen työ toi Ilvosen Järvenpäähän Kartanon kouluun. Hyvää kokemusta on tuonut työskentely sosiaalityöntekijänä.
Opettajaystävän suositus johti sitten Ehnroosin kouluun ja sen jälkeen uuteen Riihenmäen kouluun. Tuolloin Ilvonen päätti, ettei hänestä tule rehtoria.
– Muutaman vuoden kuluttua silloinen Riihenmäen koulun rehtori kutsui minut kansliaan ja pyysi istumaan rehtorin tuolille. Menin, kun käskettiin. Rehtori sanoi, että ei se en kummempi tuoli ole. Rohkaistuin hakemaan virkaa ja aloitin Riihenmäen rehtorina 2010 kannustusten saattelemana.
– Seuraava askel tuottikin sitten enemmän päänvaivaa. Lukion rehtorin virkaa jouduin todella pohtimaan. Viimeisenä päivänä jätin hakupaperit. Ja nyt siirryn siitä työstä eläkkeelle.
Ilvonen sanoo, että opettajuus ja sen myötä rehtorius on tarjonnut valtavan määrän ihmissuhteita. Se tuo virkeyttä ja nuorista olen saanut voimaa. Työ on näköalapaikka.
– Haastavat tilanteet, esimerkiksi koronan aiheuttamat muutokset ovat antaneet varmuutta löytää keinot selviytyä. Lisäksi jokainen vuosi on tarjonnut monta kohokohtaa. Nuorten kasvu ja onnistuminen voimaannuttavat itseäkin. Ehkäpä parasta kannustamista on ollut, kun on tavannut myöhemmin nuoren, joka on kiittänyt siitä, että olet puuttunut, muuten en olisi tässä.
Yksi paras hetki saa Ilvosen mietteliääksi, koska niitä on monta. Sitten se löytyy:
– Teimme Riihenmäestä kapinamarssin yhdessä oppilaitten kanssa kunnantalolle, koko koulu siis. Aiheena oli koulukiusaaminen ja kapinaan viritti Mäntsälän kapinan juhlavuosi. Oppilaitten ilmeistä näki, että oli onnistuttu.
Ilvonen on koettu työyhteisössään asioihin paneutuvana ja ongelmiin puuttuvana opettajana ja rehtorina. Hän on ollut aina kiinnostunut koulun kehittämisestä ja uusien ajatusten esittämisestä.
Monet niistä ovat toteutuneetkin vuosien varrella. Toimiminen Keski-Uudenmaan koulujen yrittäjyyskasvatuksen koordinaattorina antoi pontta.
– Niin kauan kuin nuori tulee kouluun, kaikkea ei ole menetetty. Koulu tuo jämäkkyyttä arkeen ja koulun kautta voidaan ohjata eteenpäin. Tosin aina ei oppilashuollossa ole ollut henkilökuntaa, vaan puutetta on jouduttu hoitaa opettajien ja rehtorin voimin.
Kun pyydän rehtoria arvioimaan, miten oppilaat ovat muuttuneet vuosien saatossa, hän pohtii hieman pidempään.
– Oppilaat ovat rohkeampia ja asenne työntekoon on muuttunut. Sitkeys on vähentynyt. Osaamisen ääripäät ovat syventyneet: on todella työnsä hienosti hoitavia ja sitten niitä, joita koulunkäynti ei tunnu innostavan. Vuorovaikutustaidot ovat kasvaneet eikä suomalainen nuori enää vaikene kaikilla kielillä.
– Taitotaso on tietysti kasvanut mahdollisuuksien muuttuessa esimerkiksi tietotekniikassa. Koululle erilaiset oppijat asettavat haasteita. Yhteistyö huoltajien kanssa on myös lisääntynyt erityisen paljon.
Opettajille muutos on merkinnyt pedagogisten vapauksien lisääntymistä. Samaan aikaan perheen ja yhteiskunnan arvostus koulutukseen on vähentynyt.
Ilvonen kysyykin: kumpi on tärkeämpää, panostaa lapsen koulutukseen vai kesämökkiin?
Päättäjien pitäisi ymmärtää, ettei nuorten ongelmia ratkaista pelkästään rahalla. Pitää muistaa, mikä on koulun ydintehtävä. Se ei saa riippua opetusministeristä. Koululle tulee antaa työrauha.
Aina on sanottu, että koulun pitäisi vastata ajan henkeen. Eikös se voisi olla toisin päin: koulu voisi olla se, joka vaikuttaa muutokseen.
– Olen yli 30 vuotta elänyt aikataulujen ja suunnitelmien mukaan. Nyt en suostu suunnittelemaan mitään. Kuitenkin olen varma, että minut nähdään pelaamassa golfia sekä hiihtelemässä talvisin, raottaa rehtori eläkepäiviensä viettoa.