Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sydänviikko sai mäntsäläläiset liikkeelle – syyskuussa kokoonnutaan taas

Valtakunnallista Sydänviikkoa vietettiin 7.–14.5. Viikon teemana oli Liikunta ja yhdessä liikkuminen.

Mäntsälän Sydänyhdistys järjesti viikon aikana marketeissa ja apteekissa verenpaineen ja verensokerin mittauksia ja tutustumista sydäniskurin käyttöön.

Tiistaina osallistuttiin apteekin järjestämään roskienkeräystempaukseen.

Keskiviikkona tehtiin ulkoiluretki Katrinrantaan. Aurinkoinen kevätpäivä houkutteli virkistävän luonnon keskelle ja nokipannukahveille nuotion ääreen ison joukon väkeä. Kunnan ohjaajat olivat järjestämässä toimintaa ja liikuntaa saivat sekä nivelet että aivosolut.

Torstaina vietettiin Ankkurissa Sydänpäivää. Mittauksissa oli mukana myös kolesterolin mittaus. Kahvikupin ääressä oli mukava jutella. Fysioterapeutti Eija Hynninen kertoi liikunnan merkityksestä sydänterveydelle. Tarjolla oli myös tietoa ja opasmateriaalia Sydänliiton toiminnasta.

Sydänpäivät jäävät kesätauolle, mutta syyskuusta lähtien kokoonnutaan taas kuukauden toinen torstai Ankkuriin. Yhdistyksen toiminta on avointa kaikille. Tapahtumista ilmoitetaan tämän lehden seurapalstalla.

Yhdistys kiittää K-Citymarketia, S-Marketia, liikuntatoimen työntekijöitä ja Mäntsälän Ykkös-Apteekkia.