Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ikäihmisten karaoketanssit muuttivat Seurikselle

Kulttuurimeijerin iltapäiväkaraokena lujaa suosiota niin laulajien kuin tanssijoiden kesken saavuttanut toiminta pääsi vuodenvaihteen jälkeen siirtymään Seurikselle.

– Toiminta sai nyt ihanteelliset olosuhteet, toteaa karaoketoiminnan paikallisen muistiyhdistyksen kanssa jo vuosia sitten käynnistänyt Pekka Ahtiainen, joka vastaa karaoken käytännön järjestelyistä.

Tämä aktiviteetti, niin kuin moni muukin toiminta, keskeytyi koronan vuoksi kokonaan pariksi vuodeksi.

Maaliskuun alussa järjestettyyn karaoketanssien avajaistilaisuuteen osallistui yhteensä kuutisenkymmentä laulajaa ja tanssijaa.

Toiminnan siirtyminen Seurikselle toi mukanaan mahdollisuuden myös erityisesti ikäihmisille suunnatun kahvilan avaamisen karaoketanssien ajaksi.

Aikaisempi tila Kulttuurimeijerillä ei sitä mahdollistanut ja seinätkin alkoivat tulla vastaan.

– Erityisen hienoa on, että kunta osoittaa näin vahvasti olevansa tällaisen ikäihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä edistävän hankkeen takana, Ahtiainen iloitsee.

Kunta on varannut tilat korvauksetta toiminnan käyttöön sekä myöntänyt hankkeelle 1000 euron toiminta-avustuksen.

Avajaistilaisuudessa kuntaa olivat edustamassa niin kunnanjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja kuin hyvinvointi- ja kulttuuritoimen edustajat.

Karaokelaulajat ovat viime syksystä lähtien yhdessä Eläkeliiton Mäntsälän yhdistyksen tanssikerholaisten kanssa kokoontuneet joka viikko maanantai-iltapäivisin laulamaan ja tanssimaan.

Ja kun monet vapaa-ajan toiminnot jäävät kesätauolle, Seuriksen Karaoketanssit jatkavat läpi kesän maanantai-iltapäivisin klo 12 alkaen. Koko ajan mukana olijoita palvelee edullinen kahvila.

Tapahtumiin ei ole pääsymaksua. Välttämättömät kulut katetaan kunnan avustuksella ja laulajien ja tanssijoiden vapaaehtoisilla, muutaman euron lahjoituksilla.

Yli jäävä tuotto lahjoitetaan tapahtuman taustayhteisöjen, Eläkeliitto Mäntsälän Yhdistyksen ja Mäntsälän Mieskuoron toimintaan käytettäväksi ikäihmisten hyvinvointia palvelevaan vapaaehtoistoimintaan.

Maanantai-iltapäivän Karaoketanssit ovat kaikille avoimet. Tapahtumaan voi tulla kuka vaan kuuntelemaan karaokelaulajien tulkitsemaa vanhaa tanssimusiikkia, ja samalla vaikka kaikessa rauhassa muistella ystävien kanssa vuosikymmenien takaisia Seuriksen tanssireissuja.