Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lääkkeiden saatavuudessa on ollut ongelmia, mutta Mäntsälässä lääkkeitä saa hyvin

Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat kasvava ongelma. Se ei koske vain Suomea, sillä Euroopan omavaraisuusaste on laskenut varsinkin rinnakkaislääkkeiden osalta.

Lääkkeiden raaka-ainetuotanto ja lääkevalmistus on keskittynyt taloudellisista syistä vahvasti esim. Kiinaan ja Intiaan.

– Tuotanto-ongelmat näissä maissa aiheuttavat nopeasti lääkkeiden saatavuushäiriön Euroopassa. Ykkösapteekin apteekkari Leila Haukkala sanoo, että on pohdittava keinoja, jolla pidämme Suomen ja EU:n kiinnostavana toiminta-alueena kansainväliselle lääketeollisuudelle.

– Ozempic-injektio on ruokahalua vähentävä diabeteslääke, josta on tällä hetkellä puutetta, tietää Haukkala.

Sen käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti pienessä ajassa.

Lääkkeellä on patentti voimassa ja silloin sillä ei ole rinnakkaisvalmistetta. Tanskalainen lääketehdas ei kykene valmistamaan lääkettä siinä laajuudessa kuin olisi tarvetta.

– Mäntsälän Ykkösapteekissa lääkkeiden toimitusvarmuus on yli 98 prosenttia, jatkaa apteekkari.

– Tämä tarkoittaa sitä, että yli 98 prosenttia asiakkaistamme saa kaikki tarvitsemansa reseptilääkkeet heti apteekista mukaansa.

Jos apteekissa ei ole asiakkaan tarvitsemaa lääkettä, saamme sen hankituksi tukkuliikkeestä jo seuraavaksi arkipäiväksi.

Lääkevaihto auttaa lääkkeiden saatavuusongelmissa. Esimerkiksi yleisestä verenpainelääkkeestä apteekin varastossa on useampaa eri rinnakkaisvalmistetta.

Jos yhden tehtaan verenpainelääkkeellä on saatavuusongelma, apteekissa voidaan asiakkaan suostumuksella vaihtaa se vastaavaan toisen tehtaan valmisteeseen.

Asiakas voi itse kotikoneella seurata lääkkeensä saatavuutta osoitteesta: laakehaku.fi.

Siellä näkyy lääkkeen saatavuus noin 800 apteekkitoimipisteessä Suomessa.