Mäntsälän Uutisten ja Mäntsälän kunnan järjestämä vaalikeskustelu sujui ystävyyden merkeissä
3
Vaalipaneeliin osallistui kaikkiaan kahdeksan ehdokasta Mäntsälästä. Ehdokkaat vasemmalta Liisa Tamminen, Susanna Koivula, Jaakko Kyrö, Heli Hallikainen, Antti Rinne, Satu Lampi ja Katri Heinmurto. Pihla Keto-Huovinen oli paikalla etäyhteydellä. Lasse Herrala
Katso isompi kuvaLiisa Tamminen (vas.), vasemmalla ja Susanna Koivula (kd.) Lasse Herrala
Katso isompi kuvaJaakko Kyrö (vihr.), Heli Hallikainen (sd.) ja Katri Heinmurto (kesk.) Lasse Herrala
– Tulin kuuntelemaan, millaisia asioita ehdokkaat painottavat. Painotuserot ratkaisevat, pohti Tuomo Sipilä, joka on tullut Sääksjärveltä Mäntsälän Uutisten ja Mäntsälän kunnan järjestämään vaalikeskusteluun kunnantalolle.
– Suurin piirtein olen valintani tehnyt, vielä haluaisin varmistaa joitakin kysymyksiä. Äänestämään menen koululle vasta vaalipäivänä, koska siihen liittyy vankka perinne.
Puoleen sataan nouseva, iäkkäämmän puoleinen äänestäjäjoukko sai kuunnella kunnantalolla kahdeksaa eduskuntaan pyrkivää. Keskustelut käytiin kuin televisiossa ikään. Ohjelmaan sopi yhteistä keskustelua annetuista aiheista, ehdokkaat saivat taittaa peistä kahden tai kolmen hengen ryhmissä tai vastata kyllä tai ei joko yleisön esittämiin tai ennalta laadittuihin kysymyksiin lyhyitten esittelyitten lisäksi.
Keskustelu oli hyvin asiallinen eikä suuria hyökkäyksiä toisia ehdokkaita kohtaan juurikaan kuultu.
Ensimmäisessä väittelyssä kohtasivat Pihla Keto-Huovinen (kok.), Satu Lampi (ps.) ja Antti Rinne (sd). Vastinparina väittelyssä olivat "Hallituskausi on ollut menestys" tai Hallituskausi on ollut pannukakku". Rinne puolusti hallituksen tekoja, oppositiossa olleitten puolueitten edustajat pannukakkua.
– Hallitus on tehnyt merkittäviä tekoja, totesi Rinne. On toteutettu muun muassa sote-uudistus ja selviydytty koronasta. Lisää ongelmia on aiheuttanut Venäjän sota. Pääosin yhdessä on näitä velkaa kasvattavia päätöksiä tehty.
Keto-Huovinen syytti hallitusta voimakkaasta velkaantumisesta. Säästöjä ei ole pystytty tekemään eikä kasvaviin korkomenoihin ei ole varauduttu.
– Politiikka on pitkä maraton. Eri hallituskokoonpanot ovat vastuussa, korosti Satu Lampi. On paneuduttava ongelman ratkaisuun, ei sättimiseen. Velkaantuminen on pysäytettävä.
Antti Rinne (sd.), Satu Lampi (ps.) ja etäyhteydellä Pihla Keto-Huovinen (kok.) väittelyssä. Lasse Herrala
Toisessa väittelyssä Susanna Koivula (kd.) ja Liisa Tamminen (vas.) pohtivat, kumpi on Suomessa suurempi ongelma, kristittyjen oikeudet ilmaista omia kantojaan vapaasti (mm. Päivi Räsäsen oikeudenkäynti) vai vähemmistöjen asema esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalitasa-arvoasioissa.
– Silloin tasa-arvo toteutuu, kun jokainen voi tulla ulos kaapista. Tämä koskee muitakin asioita kuin sukupuolisuutta, sanoi Tamminen. Hän kertoi, ettei hänellä ole mitään uskonnonvapautta vastaan.
– Demokratiassa kaikilla on oikeus elää omannäköistä elämäänsä, myös konservatiivikristityllä, vaati Koivula.
Kolmannessa väittelyssä Heli Hallikainen (sd.), Katri Heinmurto (kesk.) ja Jaakko Kyrö (vihr.) saivat tehtäväkseen pohtia kantaansa ympäristöjärjestöjen ehdotukseen luonnonsuojelun rahoituksen nostamiseksi 0,5-1 prosenttiin bruttokansantuotteesta sekä luontokadon pysäyttämiseksi ja suojelu- ja ennallistamistavoitteiden saavuttamiseksi.
Kyrö sanoi kannattavansa suunnitelmaa ja laskeskeli, miten kalliiksi tulee, jos mitään ei tehdä. Hän kannatti myös tukea vapaaehtoiseen suojeluun. Luonnolla on myös itseisarvo. Ennallistaminen maksaa noin 900 miljoonaa euroa. Suojelutavoite on 30 prosenttia. Jos siitä tingitään, tavoitetta ei saavuteta,.
Heinmurto muistutti, että metsät ovat talouden kivijalka. Tavoite on sama kuin ympäristöjärjestöillä, mutta keinot ovat erilaisia. Metsiä koskeva päätöksenteko pitää säilyttää Suomessa eikä metsänomistaja saa syyllistää siitä, että omistajat haluavat metsistä myös tuottoa.
Hallikainen piti prosenttiosuutta hyvänä ajatuksena. Kaikkea ei voi mitata vain rahalla. Sukupuuttoon kuollut eläin ei enää palaa luontoon. Hallikainen korosti myös ympäristöystävällisen teknologian kehittämistä ja käyttöönottoa.