Isossa Omenassa kuollut 35-vuotias nainen oli entuudestaan tuttu häiritylle miehelle. Kaksikko oli kohdannut toisensa kauppakeskuksessa noin kymmenen kertaa. Asiasta kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyrki Kallio.
Yksityiskohdat vahvistaa Kallion mukaan todistaja, joka näki läheltä tapahtumat kauppakeskuksessa. Mies oli pyytänyt kohtalokkaana tammikuisena lauantaina vartijoilta apua, jotta voisi siirtyä itse kauemmas naisesta.
– Kohteeksi joutunut mies on suunnilleen samanikäinen kuin nainenkin, kuitenkin alle 40-vuotias, Kallio kertoo.
Vastaavaa ei ole tullut koskaan työuralla vastaan.
Jyrki Kallio
Yksi työntekijä lähti miehen mukaan, mutta nainen seurasi perässä. Kohta hän kohtasi kaksi vartiointiliikkeen kollegaa, jotka kävelivät naista vastaan. Tilanne päätyi siihen, että nainen painettiin maahan.
Jossain vaiheessa nainen ei enää hengittänyt. Seuraavaksi selvitetään, mikä maahanpainamisen vaikutus naisen kuolemaan oli. Se on jo uutisoitu, ettei nainen kuollut tukehtumalla.
Entä motiivi? Sitä Kallio ei lähde kommentoimaan.
– Henkilöt olivat toisilleen sillä tavalla tuttuja että olivat kohdanneet aiemmin. Muuten en voi mahdollista motiivia lähteä kommentoimaan, Kallio sanoo.
Poliisi odottaa saavansa lopullisen kuolemansyyn lausunnon huhtikuun aikana. Poliisiammattikorkeakoululle on mennyt lausuntopyyntö vartijoiden voimankäytöstä ja sen mahdollisista vaikutuksista naisen menehtymiseen.
Pitkään poliisityötä tehneelle Kalliolle tapaus on ollut ainutlaatuinen. Ison Omenan tapaus on kerännyt valtavasti julkisuutta, jo pelkästään itse tapahtumista kuvattiin useita videoita.
– Vastaavaa ei ole tullut koskaan työuralla vastaan.