Rekka suistui pientareen puolen kaiteeseen Lahdenväylällä Mäntsälän eteläisen liittymän ja Tuuliruusun välillä, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan.
Onnettomuus sattui lauantaina alkuillasta viiden maissa.
– Rekka ajoi kaiteeseen, ja veti mukanaan noin 50 metriä kaidetta irti pientareen puolelta, päivystävä paloesimies Niko Karjalahti kertoo.
Onnettomuuden syytä ei tiedetä. Pelastuslaitokselta todetaan, että keli on ollut liukas koko päivän.
Onnettomuus haittasi liikennettä Helsinkiin päin mentäessä, kun toinen kaista oli hetken aikaa pois käytöstä.
Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Poliisi jäi selvittämään onnettomuuden syytä.