Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Osa palautteesta oli niin uhkaavaa, että se piti ilmoittaa poliisille – naisen kuolema Isossa Omenassa muutti henkilökunnan elämää

Kello oli noin 18 tammikuun 7. päivänä, kun Mari Laaksonen sai pysäyttävän viestin työpaikaltaan. Isossa Omenassa liiketoimintajohtajana työskentelevä Laaksonen sai tietää, että 35-vuotias nainen oli menehtynyt kiinniottotilanteessa. Turvallisuushenkilökunta oli poistamassa naista kauppakeskuksesta.

Tilanne päätyi siihen, että henkilökunta otti naisen kiinni ja piti tätä maassa.

Tapahtumista kuvattiin myös useampi video, ja seurauksena oli lähes ennennäkemätön mediajulkisuus sekä huomio keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Laaksonen kuvaa, että seurannut viikko oli jopa ennennäkemättömän raskas.

– Kyllä sitä palautetta on seurannut kauppakeskuksen vastuuihmistenkin suuntaan. Osa palautteesta oli sentyyppistä uhkailua, että se piti siirtää poliisille, hän sanoo.

Saman vahvistaa kauppakeskuksen päällikkö Mika Mustasilta. Hänen mukaansa tapahtunut on herättänyt kysymyksiä ja poikinut palautetta.

– Palaute on ollut huolestunutta, mutta joitain tapauksia lukuun ottamatta pääasiassa kuitenkin asiallista, Mustasilta sanoo.

Mika Mustasilta sanoo, että tapahtunut on käyty tarkasti läpi sen jälkeen. Naisen kuolemasta on kulunut nyt yli kuukausi.

– Päivittäiseen arkeen liittyviin käytäntöihin ei ole ollut tarvetta tehdä muutoksia. Tapahtumien kulku on käyty huolellisesti läpi turvallisuuspalveluidemme kanssa. Tapahtuma on yksittäistapaus, joskin hyvin järkyttävä sellainen.

Laaksonen sanoo, että tapahtuneen seurauksena myös kauppakeskuksessa on tarkennettu tapoja menetellä eri tilanteissa. Tarkemmin hän ei näitä tarkennuksia yksilöi.

– Olemme lähteneet siitä kysymyksestä, että mitä olisi voinut tehdä toisin. Securitaksen kanssa on tietysti käyty myös keskusteluja siitä, mitä on tapahtunut ja mitkä ovat käytännön toimenpiteet jatkossa. Tarkasti näitä toimintamalleja en voi julkisuuteen avata, sillä ne ovat yrityksen sisäisiä asioita.

Järjestyksenvalvonnan toimintaa hän ei kritisoi.

– Yleisellä tasolla voi kommentoida, että tilanteessa ollut järjestyksenvalvonta toimi koulutuksen mukaan, Laaksonen kommentoi.

Muutaman viikon aikana kohu on kuitenkin rauhoittunut.

– Kyllä se tilanne lähti rauhoittumaan melko nopeastikin. Ensimmäinen viikko oli toki raskas, Laaksonen kuvailee.

Uutista päivitetty kello 11.30: Mari Laaksonen on Ison Omenan liiketoimintajohtaja.