Mäntsälän Palokuntanuoret raivasivat tiensä valtakunnalliseen loppukisaan viikonloppuna Pellin leirikeskuksessa järjestelyssä tietokilpailussa.
Joukkue jatkaa Varkaudessa 6.5. pidettävään SM-kisaan. Samassa yhteydessä kilpaillaan myös kalustonkäsittelyssä.
Kilpailun voittaneeseen mäntsäläläisjoukkueeseen kuuluivat Jasmiina Rontu, Vilma Majanen ja Pihla Judin. Piste-ero toiseksi sijoittuneeseen Nurmijärven Keskus VPK:n joukkueeseen oli kaksi pistettä.
Karjalohjalla sijaitsevassa Pellin leirikeskuksessa pidetylle talvileirille osallistui yhteensä 244 leiriläistä. Mäntsälästä viikonlopun kestäneeseen tapahtumaan osallistui 10 nuorta ja kolme ohjaajaa.
Sama joukkue (Rontu, Mahlanen, Judin) selvitti Mäntsälässä tammikuun lopulla pidetyissä kilpailuissa jatkoon Pelliin voittamalla myöskin alkukarsinnan.
Tuossa kisassa Mäntsälän VPK:n kakkosjoukkue (Elias Hanhikoski, Manu Leppäkoski ja Onni Brisk) sijoittui viidenneksi ja Mäntsälän kolmosjoukkue (Robin Hassinen, Miko Hassinen ja Morre Atzimi) yhdeksänneksi.
Vain neljä pääsi kisaamaan jatkossa, joten Mäntsälän kakkosjoukkueen tie päättyi alkuerään.
Mäntsälän VPK:lle voitto on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Se on voittanut kilpailun vuosina 2010, 2012, 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2023.
Joukkueen muodostaa kolme nuorta, joiden yhteenlaskettu ikä 31.12.2023 saa olla enintään 42 vuotta.
Joukkueen jäsenen tulee täyttää kilpailuvuonna vähintään 10 ja enintään 17 vuotta.