Keusoten tekemässä asukaskyselyssä selviää, että hoitoon pääsy on suurin kompastuskivi hyvinvointialueen palveluissa. Noin joka toinen kyselyyn vastanneesta lähes 1300 henkilöstä koki, ettei ollut päässeet vastaanotolle riittävän nopeasti, Keusote kertoo tiedotteessaan.
Noin 40 prosenttia vastanneista oli tyytymättömiä saamaansa palveluun tai hoitoon. Toisaalta melkein kolme neljäsosaa vastanneista kertoi saaneensa ystävällistä palvelua.
Keusote teki kyselyn hyvinvointialueen palvelujen kehittämiseksi. Asukaskysely tehtiin ennen hyvinvointialueen aloittamista eli kuntayhtymän aikana lokakuussa 2022.
Tärkeintä asukkaille on palvelujen saavutettavuus ja helppo kulku autolla. Näitä korosti 58,5 % vastaajista. Pysäköintimahdollisuudet ja aukioloaikojen pidentäminen iltakahdeksaan asti oli yli kolmanneksen (35,7 %) mielestä niin ikään tärkeää.
Etävastaanotto kelpaisi yli puolelle vastaajista, jos vastaanotolle pääsisi 1–2 päivän sisällä.
Sähköisiä palveluita toivottiin erityisesti ajanvarauksen tekemiseen vastaanotolle (93,1 %) ja reseptin uusimiseen (93 %) . Myös oirearvion tekeminen sähköisesti oli enemmän kuin joka toisen (56,3 %) mielestä tärkeää.
Vastanneista lähes 1300:sta eniten oli Nurmijärveltä (25 %), Tuusulasta (22 %) ja Mäntsälästä (22 %). Kunnan kokoon nähden vastaajia oli selvästi eniten Mäntsälästä. Vastanneet olivat aktiivi-ikäisiä tai sitä vanhempia, noin 80 % heistä oli yli 40-vuotiaita.
Keusote piti viime syksynä myös kolme asukasinfoa, Nurmijärvellä, Hyvinkäällä ja Tuusulassa. Asukkaiden tilaisuuksissa Keusote sai kehuja vammaispalvelujen omahoitajapalvelusta, lähipalveluiden toimivuudesta ja walk-in palveluista.
Parantamisen varaa oli monessa asiassa. Asukkaat toivoivat muun muassa omalääkäripalvelun palauttamista, takaisinsoittoajan lyhentämistä luvatulle tasolle ja palautteen antamisen helpottamista.
Tulevaisuuden palveluihin ehdotettiin ikäihmisten neuvolatoimintaa, walk-in-palveluiden edelleen kehittämistä, lähipalveluiden turvaamista ja keskustelun ja vuorovaikutuksen ylläpitämistä ja lisäämistä kuntalaisten kanssa.
Aluevaltuustolle on tehty aloite, jossa esitetään ikäihmisten neuvolat yhtenä mahdollisuutena kehittää vanhusten sote-palveluja Keusoten alueella. Keusoten aluehallitus päätti lähettää aloitteen valmisteltavaksi tänään 24. tammikuuta.