Heikentynyt yleistila, kaatuminen ja hengitysvaikeus. Näistä syistä suomalaiset soittivat hätänumeroon joulunpyhien aikaan. Suurin osa tehtävistä välitettiin ensihoidolle.
Hätäkeskukset vastasivat joulunpyhien aikana Suomessa yhteensä 20 617 hätäpuheluun. Viime vuonna vastaava luku oli 19 461. Hätäpuheluista 100 prosenttiin vastattiin 30 sekunnissa.
Hätäilmoitusten perusteella viranomaisille välitettiin 10 721 hälytystehtävää (11 075 vuonna 2021). Tehtävät jakautuivat eri toimialoille seuraavasti: ensihoito (62 %), poliisi (29 %), pelastus (5%) ja sosiaalipäivystys (4 %).
Kolme yleisintä hätäkeskustietojärjestelmään kirjattua hälytystehtävää olivat heikentynyt yleistila, kaatuminen ja hengitysvaikeus (heikentynyt yleistila, kaatuminen ja hengitysvaikeus vuonna 2021).
Viranomaistoimijoiden kolme suurinta hälytystehtävää joulunpyhinä olivat seuraavat: ensihoidossa heikentynyt yleistila, kaatuminen ja hengitysvaikeus. Poliisissa ilkivalta tai häiriökäyttäytyminen, perheväkivalta ja häiritsevä meteli tms.
Pelastustoimessa pieni rakennuspalo, pieni tieliikenneonnettomuus ja automaattinen palohälytys.
Sosiaalipäivystyksessä eniten työllistävät välittömän huolenpidon tarve, alaikäisen kiireellinen hoidon- ja huolenpidon arviointi sekä kotipalvelutehtävä.