Koronaepidemia jatkuu aktiivisena, ja tartuntamäärät ovat pysyneet ennallaan, kertoo Keusote tiedotteessaan.
Keusoten alueen ilmaantuvuusluku on 748 sataatuhatta henkeä kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Viime viikolla laboratoriovarmennettuja koronatartuntoja todettiin 770, kun edellisellä viikolla luku oli 725.
Keusoten alueen väestössä liikkuu useita muuntuneita koronavirusvariantteja. Liikkeellä olevat muunnokset ovat BA2- ja BA5-varianteista kehittyneitä alalajeja. Virukset muuntuvat jatkuvasti.
Keusoten alueella on joulukuussa todettu myös enenevissä määrin influenssatartuntoja. Keusoten mukaan influenssarokotteen ottaminen kannattaa edelleen.
Sekä influenssa- että koronavirusta vastaan voi varata rokotusajan. Koronarokotteeseen voi varata ajan verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi tai puhelimitse.
Influenssarokotukseen ajan voi varata Keusoten sivuilta influenssarokotusten sähköinen ajanvaraus tai puhelimitse.
Korona- ja influenssarokotusaikoja on saatavilla hyvin tälle viikolle, Keusote tiedottaa. Rokotusaikoja on tarjolla myös pienemmillä terveysasemilla.
Mäntsälän ja Pornaisten sähköinen influenssarokotusajanvaraus on poissa toiminnasta 15.12. alkaen.