Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuntomessut vetivät keskellä 90-luvun lamaa lähes 175 000 henkeä Mäntsälän Anttilaan

Mäntsälän vuoden 1992 asuntomessut järjestettiin keskellä 1990-luvun lamaa. Ehkäpä siksi kävijämäärä jäi ennakko-odotuksia pienemmäksi.

Silti messut olivat loistavaa mainosta Mäntsälälle sekä melkoinen voimainponnistus.

Alueelle valmistui yhteensä 52 asuntoa, joista omakotitaloja 26. Pinta-alaa oli noin 10 hehtaaria mäntymetsäisillä rinteillä.

Alue on sittemmin laajentunut. Esimerkiksi vuonna 2000 kunta toi myyntiin 26 tonttia, jotka sijaitsevat messualueen läheisyydessä. Kaikkiaan tontteja tarjottiin sata.

Mäntsälälle vuosi 1992 oli melkoinen kasvojenkohotuksen aikaa. Asuntomessujen lisäksi Lahdentielle nousi komea kunnantalo ja uudistettu urheilukenttäkin vihittiin käyttöön.

- Messujuna lähti liikkeelle vuonna 1990. Alueen valmistuminen oli suunniteltu vuotta myöhemmin, mutta juna saapui kuitenkin määräajassa, toteaa silloinen kunnanjohtaja Kalevi Ylisirniö messuesitteessä.

– Olemme selvinneet urakasta hämmästyttävän mutkattomasti, kertoi messujen projektipäällikkö Pekka Lehtonen 14.7.1992 ilmestyneessä Mäntsälä-lehdessä.

– Jokainen talo on suunniteltu juuri näitä messuja varten rinnerakentamiseen ja messujen teemaan sopivaksi.

Alue ei sisältänyt mitään erityisen luovaa hulluutta, mutta siinä oli panostettu uusiin asioihin mm. tietoverkkoon, puusta rakentamiseen, asumisoikeusasuntoihin ja kestävään kehitykseen. Alueella elettiin sen ajan reaaliaikaa, mutta ei silti pröystäilty.

Kaikissa messutaloissa oli lämpökompostori ja jätteiden lajittelumahdollisuus. Maalämmitys oli tullut öljyn ja sähkön rinnalle ja tätä uutuutta esiteltiin messuvieraille.

Rivitaloissa oli mahdollisuus sekä omistus-, vuokra- että asumisoikeusasuntoihin, jotka tuohon aikaan olivat uusinta uutta.

Vanhainkoti saneerattiin päiväkodiksi ja messujen oheiskohteena esiteltiin maatilan päärakennuksen peruskorjaus.

– Hirttä, puuta ja betonia Mäntsälän messualueesta tuli maalle kaupunkimainen lähiö, otsikoi Helsingin Sanomat uutisensa Mäntsälän asuntomessuista.

Kestävä kehitys asteli tuolloin vielä lapsen kengissä.

– Asuntomessut aloittaa tänä vuonna kestävän kehityksen teemat. Ensimmäisenä toteutuu jätehuolto, seuraavana liikenne, sitten energia ja niin edelleen, joka vuosi yksi uusi asia kerrallaan, toteaa Asuntomessujen toimitusjohtaja Erkki Kuoppamäki.

Hänen mielestään ihmiset eivät pidä pellolle rakentamisesta. Sen vuoksi Mäntsälään haluttiin saada rinnerakentamista (HS 1992).

Mäntsälän kunnanhallituksen nykyinen puheenjohtaja Tapio Havula muistelee toimineensa liikenteen ohjaustehtävissä messuilla.

– Useampi päivä siinä meni. Suuren automäärän ohjaaminen oli iso työ.

Messujen aikaan poliisikin teki omia ratsioitaan. Sälinkääntien varteen luvattomasti pysäköineet saivat maksumääräyksiä, kertoo paikallislehti.

Nyt 30 vuotta myöhemmin nähdään, millainen onnenkantamoinen Anttilan messualue on ollut Mäntsälälle.

Aluetta on laajennettu ja asuntoja on noussut lisää. Alueella asuu myös verraten hyvätuloista joukkoa, sillä se sijoittuu koko kunnan postinumeroalueitten kärkeen – siis hyviä veronmaksajia kunnalle.

Kasvua lähialueille on kiihdyttänyt paitsi moottoritien saaminen, myös rautatien ja juna-aseman valmistuminen 2006.