Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

In memoriam: kesäohkolalaisen lyhyt, vaiheikas elämä

Lauri Niklander syntyi 6.2.1988 ja varttui Karkkilassa. Kesämökki sukujuurilla Mäntsälän Ohkolassa Keravanjärven rannalla oli rakas, samoin metsätila Vihdissä.

Lauri harrasti juoksua, piirtämistä, lukemista ja pienoismalleja. Pikkusiskon Emmin kanssa hän hoiti monina suvina mäyräkoiria, kanoja, lampaita ja kaniineja.

Lauri ehti pienenä vanhempien töiden takia asua Kanadan Ottawassa ja Ruotsissa.

Upsalassa hän kävi koulua ja oppi erinomaisesti ruotsin. Sotaväessä hän oli Nylands brigadissa Raaseporin Dragsvikissa sotapoliisina.

Lauri kirjoitti ylioppilaaksi Karkkilan lukiosta 2007. Opintie vei Åbo Akademihin. Turussa hän viihtyi, mutta kaipasi jotain käytännöllisempää.

Puoliso Jenni löytyi Porvoosta. Pariskunta asui Tolkkisissa, Gammelbackassa ja Johannisbergissä. Lauri työskenteli Kerkko Sportilla käyden kuorma-autolla asennustöissä Oulua ja Kainuuta myöten.

Syntyi kaksi tytärtä. Lauri huolehti uutterasti tyttöjen ratsastuksesta kuljettaen heitä rientoihin pitkin Uuttamaata ja Kymenlaaksoa. Hän myös kertoi lapsille suvun Mäntsälän tarinoita ja hoiti perheen kahta koiraa.

Poikaiän askartelu pienoisjunien ja lentokoneiden parissa opetti käteväksi. Lauri aloitti Espoon kelloseppäkoulun ja valmistui 2017 hiottuaan taitojaan Le Loclessa Sveitsin Neuchâtelissa. Hän työskenteli mikromekaanikkona Espoossa ja kelloseppänä Turussa.

Vuonna 2019 perhe muutti Kotkaan. Lauri pääsi haaveilemaansa Merenkulkualan ammattikorkeakouluun (XAMK). Ehkä kelloseppänä opitut tarkkuus ja luova soveltaminen auttoivat.

Lauri osallistui purjehduksiin koululaiva Katariinalla. Harjoitus- ja ansiomatkoja tehtiin rahtilaivoilla Alppila, Arkadia, Prima Viking ja Rautaruukki. Tutuiksi tulivat Raahe, Olkiluoto, Inkoo, Valko, Laukaansuu sekä moni Ruotsin satama. Myös Baltian, Tanskan, Saksan ja Skotlannin vesillä liikuttiin. Pisin oli hiilenhakumatka Virginiaan.

Suuri kiinnostuskohde oli avaruus. Aivan pienenä Lauri myöhäisehtoon soutumatkalla vielä pelkäsi järven yllä tuikkivia tähtiä. Nuorena isänä hän opetti lapsille tähtikuvioita saunarannassa Ohkolan Järvikulmilla. Ja komeimmasta elämyksestä hän kertoi kuvaillessaan valtameren yötaivasta.

Lauri sai matruusin pätevyyden. Tie kohti vahtiperämiehen arvoa ja joskus kapteenin vakanssia oli selvä.

Viime suvena tuli väliin sairaus. Hoito eteni lupaavasti, mutta Lauri Niklander menehtyi onnettomuudessa Kotkassa 13.10.2022.

Muistoksi jää, että hän ehti kesken jääneessä elämässään yllättävän paljon. Viimeisen leposijan hän saa Mäntsälän hautuumaalta.

Kirjoittaja on Lauri Niklanderin isä.