Tämän syksyn sisustustrendien viiden kärki suomalaisessa käytetyn tavaran kaupassa on tässä: valaisimet, laatat, ryijyt, sähköpöydät ja brändittömyys. Asiasta kertoo Tori.fi tiedotteessaan.
Valaisimet nähdään sisustusesineinä hyvin otolliseksi kohteeksi ostettavaksi nimenomaan käytettynä. Tänä syksynä monentyyppiset valaisimet ovat kiinnostaneet poikkeuksellisen paljon, tiedotteessa kerrotaan “Laatat”-hakusanaa puolestaan käytettiin Tori.fi:ssä nyt syyskuussa 43 prosenttia useammin kuin viime vuoden syyskuussa. Ryijyjä etsitään enemmän kuin moneen vuoteen, ja seuraavaksi tulee se varsinainen yllätys: nimittäin käytetyt sähköpöydät ovat jopa haetumpia kuin koronakriisin etätyösuositusten aikana.
– Käytettyjä seinä- ja lattialaattoja on näkynyt myynnissä kirpputoreilla, mutta se, että niitä etsitään nyt myös Tori.fi:stä, on uutta. Ajatus laattojen kierrättämisestä on ehkä hiljalleen iskostunut tietoisuuteen, ja nyt se näkyy myös toiminnan tasolla, Tori.fi:n johtaja Jenni Tuomisto sanoo tiedotteessa.
Sähköpöytien nousu on ollut huomattavaa korona-ajan jälkeen. Noususta kertoo se, että ennen koronakriisiä vuonna 2019 “sähköpöytä” oli 129. käytetyin sisustusteemainen hakusana Tori.fi:ssä. Nyt elo–lokakuussa se oli 37. käytetyin hakusana – korkeammalla kuin koskaan.
– Vilkas menekki ennakoi etätyökulttuurin jatkumista ja kertoo ehkä siitä, että kotona työtä tekevät haluavat kotitoimistoon kunnon varustuksen, tiedotteessa arvioidaan.