Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Olen itsekin miettinyt mitä hittoa tuli tehtyä" – Näin Rosa Meriläinen, Timo Soini ja Veikko Vallin muistelevat dokumentissa Tony Halmetta

Tammikuussa 2010 edesmenneestä kansanedustajasta ja showpainaja Tony Halmeesta kertova Viikinki-dokumenttielokuva ei säästele sen enempää kohdehenkilöään kuin siihen liittyviä haastateltaviakaan. Kokonaisuus kannattaa katsoa aivan lopputekstejä myöten, sillä siinä vaiheessa katsojalle kerrotaan mitä Halmeen elämään olennaisesti liittyneille Timo Soinille ja Veikko Vallinille tapahtui 2010-luvun aikana.

Vallin oli rakentamassa Tony Halmeesta kansanedustajaa kevään 2003 vaalien alla, ja Timo Soini taas hyväksyi Halmeen ehdokkaaksi perussuomalaisiin. Soinista tuli ensimmäistä kertaa kansanedustaja samoissa vaaleissa, toki eri vaalipiiristä kuin missä Halme oli ehdokkaana.

Timo Soini huusi perussuomalaisten puheenjohtajana isoa jytkyä keväällä 2011, Veikko Vallinista (ps.) taas tuli kansanedustaja keväällä 2019. Katsoja saattaa miettiä ihan syystä, olisiko kumpaakaan asiaa tapahtunut ilman Tony Halmeen räjähdysmäisesti noussutta ja tuhoutunutta poliitikon taivalta 2000-luvun alkuvuosina. Mies valittiin eduskuntaan keväällä 2003, mutta joutui lopullisesti sairaslomalle vuonna 2006. Ensimmäiset rikossyytteet kirjattiin jo lokakuussa 2003.

– Voi sanoa, että Halmeessa oli jo silloin nähtävissä se, mihin perussuomalaiset ovat menossa, kommentoi dokumentissa politiikan tutkija Tuija Saresma.

Samaa ajatusta pukevat toisin sanoin Veikko Vallin ja Timo Soini.

– En tiedä miten tämä historia olisi mennyt ilman Tonya, Vallin pohtii dokumentissa.

– Eihän Suomi muuttunut Tony Halmeen toimesta, mutta hän oli kyllä kuitenkin tuomassa sellaisia muutoksen puroja, jotka ovat sitten jytkynä ja sen jälkeen olleet vahvasti liikkeellä, Soini pohtii ja jatkaa:

– Olen itsekin miettinyt mitä hittoa tuli tehtyä: tuliko tehtyä hyvää, pahaa vai molempia?

Vihreiden kansanedustajana aikakaudella ollut Rosa Meriläinen nosti valtakunnallisen kohun kertomalla käyttäneensä kansanedustajakaudellaan kannabista. Asia nousi suurella volyymilla julkisuuteen keväällä 2004.

Dokumentissa nähdään pätkä Susanne Päivärinnan vetämästä keskusteluohjelmasta, jossa Halme hiillostaa Meriläistä pakollisista päihdetesteistä. Ohjelma on esitetty maaliskuussa 2003, siis noin vuotta aiemmin kuin Meriläinen kertoi päihdekokeiluistaan Image-lehdelle. Meriläinen sanoo ohjelmassa, että vierastaa ajatusta jossa hänen pitäisi antaa virtsanäyte niin, että terveydenhoitajan pää on koko ajan hänen jalkojensa välissä.

– Älä käytä tekosyitä. Kansanedustajan tulee olla esimerkki nuorille, Halme sanoo Meriläiselle ja kertoo olleensa huumetestissä, josta on selvinnyt puhtain paperein.

Dokumentti muistelee myös television viihdeohjelmaa, jossa Halme lähtee leikkimielisesti Helsingin keskustaan osoittaakseen, miten helppoa on ostaa huumeita.

– Enhän minä sitä itselleni tietenkään osta, sillä minä en käytä huumeita, Halme sanoo kuuluvalla äänellä kameralle.

Sittemmin on käynyt moneen kertaan esille, että Halmeella oli vahva päihderiippuvuus. Tammikuussa 2004 Halme tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, ampuma-aserikoksesta, huumausaineiden käyttörikoksesta sekä aseen varomattomasta käsittelystä.

– Olin Tonyn luona käymässä ja havahduin että siinä on sellainen hedelmäkulho, mutta siinä ei ollut hedelmiä vaan lääkeliuskoja. Tony totesi mulle vaan hymyillen, että elämä on kemiaa, Veikko Vallin sanoo.

– Ihan yleisenä neuvona kaikille poliitikoille aina sanon sen, että ei ihan hirveästi kannata lähteä muita moralisoimaan ja paheksumaan. Silloin on helpompi ne omatkin virheensä kohdata, jos ei ole koko ajan ole ollut naulaamassa muita seinään, Meriläinen toteaa dokumentissa.