Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mitä siitä seuraa, kun mies pyrkii kadottamaan kaiken herkkyytensä? – Siitä kertoo tiistaina ensi-iltaan tuleva dokumentti Tony Halmeesta

Elokuva: Ohjaajat Lauri Anssi Moilanen ja Olli Vuokko ovat tyytyväisiä viiden vuoden mittaisen projektin lopputulokseen.

Siitä on kulunut viisi vuotta, kun Lauri Anssi Moilanen ja Olli Vuokko alkoivat tehdä dokumenttia Tony Halmeesta. Vuoden mittaisen käsikirjoitusvaiheen jälkeen alettiin tehdä elokuvaa, ja siinä meni muun muassa koronapandemian tuomien viivästysten takia neljä vuotta.

Nyt elokuva on viimein tulossa ensi-iltaan tiistaina 27. syyskuuta. Moilanen ja Vuokko suhtautuvat rauhallisesti siihen, millaista palautetta se mahdollisesti tulee saamaan.

– Mikäli kriittistäkin palautetta tulee, olen valmis keskustelemaan sen pohjalta avoimesti. Tätä on tehty kuitenkin koko ajan hyvin avoimessa hengessä ja niin, että kaikkiin haastateltaviin rakennetaan hyvä, luottamuksellinen suhde, sanoo Moilanen.

Haastateltavia dokumentissa ovat muun muassa nykyinen kansanedustaja, Viikinki-hahmon aluksi urheilujuomaa varten kehitellyt Veikko Vallin (ps.), perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini sekä entinen kansanedustaja, vihreitä edustanut Rosa Meriläinen.

– Pärjäsimme Veikon ja Timon kanssa hienosti. Voi olla, että olemme eri profiilin kavereita noin lähtökohtaisesti kavereihin verrattuna, mutta kaikki meni oikeinkin hyvin, Moilanen ja Vuokko sanovat.

Mukana on myös julkisuudesta vähemmän tunnettuja henkilöitä, kuten Halmeen lapsuudesta asti tuntenut Christer Markusas. Kaikki haastateltavat on saatu puhumaan hyvin suoraan ja sankaritarinasta ei missään nimessä ole kyse.

Jos dokumentti jonkun kysymyksen voisi herättää, niin sen että minkälaisia lopputuloksia syntyy perinteisellä miehen mallilla?

Olli Vuokko

– Jos dokumentti jonkun kysymyksen voisi herättää, niin sitä on varmasti hyvä pohtia että minkälaisia lopputuloksia syntyy perinteisellä miehen mallilla. Minkälaisia seurauksia sillä on, kun ihminen pyrkii kadottamaan kaiken herkkyytensä ja pyrkii olemaan kova keinolla millä hyvänsä, kysyy puolestaan Olli Vuokko.

– Tarinan loppuhan on todella karu. Väistämättä itsekin tuli mietittyä, rakensiko Tony elämänsä lopulta sille pohjalle että mikään olisi ollut kovin kestävää, Vuokko jatkaa.

Dokumentti sisältää myös paljon yksityiskohtia, jotka ovat sittemmin julkisuudessa unohtuneet. Harvempi saattaa muistaa, että Jussi Halla-aho kertoi äänestäneensä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Tony Halmetta. Ja vielä harvempi sitä, että alkujaan Tony Halme olisi halunnut liittyä lahtelaisen Väinö Kuisman perustamaan Suomi Nousee – Kansa yhdistyy -puolueeseen. Kuisman puolue edusti sisällöltään äärioikeistolaista nationalismia.

– Sanoin Tonylle, että liity sellaiseen puolueeseen joka on jo valmiiksi eduskunnassa, kertoo Veikko Vallin dokumentissa.

Tuolloin perussuomalaisia eduskunnassa edusti SMP-veteraani Raimo Vistbacka.

Dokumentti piirtää kuvan miehestä, joka ihastui julkisuuteen lopulta siinä määrin että teki sen eteen kaiken mahdollisen ja lopulta myös sellaisia asioita, jotka tekivät elämästä mahdotonta.

– Tonyn oli vähän pakkokin opiskella huomiotalous ja se, miten se toimii. Päässä kulki parhaimmillaan salamannopeasti: Tony tiesi, että jos hän sanoo tällaista, se nousee otsikoihin takuuvarmasti, Moilanen kuvailee.

Show-painiminen toi mukanaan mainetta, mammonaa ja riippuvuuden julkisuuteen, mutta myös samalla riippuvuuden lääkkeisiin, joka seurasi miehen matkassa lopulta melko lyhyeksi jääneen elämän loppuun asti.

Samalla mukana seurasi myös ristiriitaisuuksia: esimerkiksi kansanedustajakollegoitaan päihdeasioista avoimesti kritisoinut Halme oli itse kollegoitaan vahvemmin päihteisiin ja lääkeaineisiin koukuttunut. Lopulta persoona muuttui ja jo vuosikausia pinnan alla muhinut taipumus häiriökäytökseen ja väkivaltaisuuteen nosti päätään. Halme ei pystynyt olemaan todellisessa elämässään sellainen esikuva kuin mitä halusi julkisesti ilmentää.

– Tonyn elämän voi kiteyttää niin, että kaikki vedettiin aina tappiin asti mitä pakasta löytyi. Eri rooleissa ja toimenkuvissa Tony veti niin täysillä kuin ihminen voi vetää ja siitä kenties vielä hieman ylikin. Dokumentti on yksi tulkinta ja näkemys tästä elämästä, Vuokko kiteyttää.

Viikinki ensi-illassa tiistaina 27. syyskuuta. Helsingissä näytökset kello 18.20 (Kinopalatsi) ja kello 20.40 (Itis), Tampereella Plevnassa kello 17.45.