Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntsälässä paraatin ohimarssi ja tutustumista kalustoon

Mäntsälässä nähdään lauantaina 1.10. iso maanpuolustustapahtuma, kun yleisöllä on mahdollisuus tutustua puolustusvoimien, poliisin, tullin, rajavartioston ja pelastuslaitoksen kalustoon sekä kuulla esittelyjä Kapinatorilla ja Seurojentalon näyttelyalueella kello 9-15.

Päivä alkaa lipunnostolla klo 9 ja jatkuu klo 9.15 seppelten laskulla. Kalustonäyttely ja esittelypisteet avautuvat klo 10.

Maanpuolustuspäivän tarkoitus on tuoda esille yleistä maanpuolustustahtoa ja -taitoa sekä kertoa yleisölle Suomen maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden nykytilasta.

Kyseessä on koko perheen tapahtuma, jossa nähtävää ja koettavaa on varmasti jokaiselle. Tapahtumaan odotetaan jopa 3000 vierasta.

Tapahtuma huipentuu paraatikatselmukseen urheilukentällä klo 12 ja ohimarssiin puoli tuntia myöhemmin.

Sen vastaanottaa Uudenmaan aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Markku Jämsä yhdessä puolustusministeri Antti Kaikkosen kanssa.

Ohimarssi lähtee urheilukentältä ja vastaanotto on Seurojentalon kohdalla Huvitiellä. Mukana ohimarssissa ovat veteraani- ja maanpuolustusyhdistykset, maakuntakomppania ym.

Maanpuolustusjuhlaan kokoonnutaan klo 13.45 Seurojentalolle. Juhlapuheen pitää puolustusministeri Kaikkonen.

– Maanpuolustuspäivän toteuttaminen on paikallisille reserviläisyhdistyksille, Mäntsälän reserviupseerikerholle, Mäntsälän Reserviläisille ja Keski-Uudenmaan Rauhanturvaajille noin vuoden kestävä ponnistus, kertoo reservin kapteeni Marko Ahl Mäntsälän reserviläisistä.

Uudenmaan maanpuolustuspäivän toteutus on erinomainen esimerkki Uudenmaan alueen turvallisuutta tuottavien viranomaisten, yhdistysten sekä yhteisöjen yhteistyöstä.

Suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuus on rakennettu näistä aineksista.

– Maanpuolustuspäivän perinne käynnistyi Vihdissä vuonna 1983. Siitä alkaen ovat Uudenmaan Reserviupseeripiiri ja Uudenmaan Reserviläispiiri järjestäneet Uudellamaalla yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa yleisölle avoimen maanpuolustustapahtuman, tietää Ahl.

Kyseessä on merkittävä vuotuinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen tapahtuma ja esittäytyminen Uudellamaalla.

Nyt järjestettävä 38. maanpuolustuspäivä on historian neljäs Mäntsälässä.