Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keusotelle Kevalta 40 000 euroa työelämän kehittämisrahaa

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä on saanut 40 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa. Kehittämisraha käytetään henkilöstökokemuksen mittaamiseen, jolla tavoitellaan parempaa työkykyjohtamista.

Keva jakoi työelämän kehittämisrahaa yhteensä 600 000 euroa ympäri Suomea. Uudellemaalle tukea myönnettiin kaikkiaan 167 000 euroa, ja tukea saivat Keusoten lisäksi Vantaan kaupunki ja Vantaan seurakunta sekä Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia.

Kehittämisrahaa jaettiin nyt seitsemännen kerran. Sitä haki tänä vuonna aiempaa harvempi työnantaja, kerrotaan Kevan tiedotteessa.

– Tänä keväänä kuntakentällä on ollut paljon työhön liittyviä epävarmuustekijöitä. Hyvinvointialueiden valmistelutyö on kesken, ja tämä vaikuttaa myös kuntien toimintojen muotoutumiseen. Myös työehtosopimusneuvottelut ja työvoimapula ovat syöneet resursseja erilaiselta kehittämistyöltä. Tällaiset tilanteet ovat otollisia henkilöstön työkyvyttömyysriskin kasvuun. Siksi työkykyjohtamisen kehittämistyötä ei saa unohtaa, Kevan palvelupäällikkö Laura Rinne sanoo.