Iäkäs autoilija törttöili alkuviikosta kaupan parkkipaikalla Helsingin Oulunkylässä.
Hän oli erehtynyt uloskäynnistä ja ajanut jalkakäytävää törmäten kahteen autoon. Kulku estyi ja kuski yritti sudittaa autoa vasten. Ikäkuski ei osannut sanoa, kuinka oli päätynyt paikkaan.
Helsingin liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein kertoi asiasta Twitterissä. Hän muistuttaa twiitissään, että lähiomaisten kannattaa seurata ikääntyneen sukulaisen ajoterveyttä.
Poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta on samaa mieltä.
– Se on kaikkien muiden tielläliikkujien etu, mutta myös itse ikääntyvän kuljettajan kannalta tärkeää, Heikki Kallio sanoo.
Hän sanoo, että ilmoitus epäilyistä kannattaa tehdä lääkärille, koska lääkärin velvollisuus on ilmoittaa poliisille ajoterveyden muutoksista ja siten asia etenee nopeammin. Poliisille voi myös tehdä ilmoituksen huolesta ajoterveyden huononemisesta. Poliisi kuitenkin pyytää arvion ajoterveydestä lääkäriltä.
– Poliisi voi määrätä väliaikaisen ajokiellon vain, jos kuljettaja tavataan liikenteessä ja ajoterveyden epäillään heikentyneen. Ajokielto on tietysti hyvä turvaamistoimi liikenneturvallisuuden kannalta, Kallio toteaa.
Väliaikainen ajokielto on voimassa siihen asti, kun poliisi tekee ajokorttilain mukaisen päätöksen, pidetäänkö väliaikainen ajokielto voimassa.
Poliisi voi määrätä kuljettajan määräajassa toimittamaan lääkärin- tai erikoislääkärinlausunnon terveysvaatimusten täyttymisestä, todistuksen ajonäytteestä tai uudesta ajokokeesta.
Kaikkein kamalinta kuljettajan ja muiden tienkäyttäjien kannalta on se, jos ikäihmisen ajokunto heikkenee yllättäen. Mikä eilen oli hyvin, voi tänään olla huonosti.
Tällaista tilannetta ei kukaan pysty valvomaan eikä poliisikaan voi varautua kaikkeen yllättävään, Heikki Kallio sanoo.
– Siksi ennalta estävät toimet ovat tärkeitä. Asia on varmasti hankala ja ajo-oikeus on monille tärkeä monesta syystä. Jos autoilija ei tarvitse ajo-oikeutta ja hän itsekin huomaa ajoterveyden olevan heikkenemässä, voi hän myös itse pyytää ajo-oikeuden rauettamista.