Hangon rannat ja Fiskarsin ruukkimaisemat vetävät turisteja. Karjaakin tarjoaa leppoisaa tunnelmaa ja kauniita rakennuksia.
Karjaa – eikö se ole se paikka, missä junat pysähtyvät Helsingin ja Turun välillä? Siellä pelataan käsipalloa, ja siellä on ruotsinkielisiä.
Paljon muuta ei Karjaasta sitten tulekaan mieleen, kun suuntaan sinne heinäkuisena keskiviikkoiltapäivänä. Muutaman paikallisen nähtävyyden olen listannut käyntikohteiksi. Muuten mennään avoimin mielin ja suurempia suunnittelematta.
Ensimmäinen pysähdyspaikkani on Pyhän Katariinan kirkko. Vastaleikatut nurmikot viheriöivät ja linnut laulavat, mutta ihmisiä tai autoja ei näy. Hiljainen on kylätie. Tai tässä tapauksessa Kirkkotie.
Pistäydyn punamullalla maalatussa puuceessa. Sekin on hyvin siisti, mutta jotain kapinaa Karjaalla kytee puunatun pinnan alla. Puuceen pönttöön on kirjoitettu mustalla tussilla pahaenteisiä sanoja: satan, skit ja pokemon.
En tiedä, miten ne liittyvät toisiinsa, ja epäilen, ettei se välttämättä tällä reissulla selviäkään.
Pumppulahtea kehutaan kauniiksi puistoalueeksi. Nurmikolla pari paidatonta nuorta miestä chillailee. Kävelen veden yli kulkevaa riippusiltaa, joka heiluu tuulessa. Varikset raakkuvat kuuluvasti, ja pyöräilijöitä polkee vastaan.
Frisbeegolf-kentällä mieskolmikko on kokoontunut ensimmäiselle heittopisteelle. Karjaalaiset vaikuttavat olevan urheilullista väkeä.
Punaisen rakennuksen seinässä on teksti Jogging Team -88. Sen vierestä pääsee puuportaita tunnelmalliselle laiturille. Lumpeet lilluvat leppoisasti vedessä. On täällä kyllä vehreää ja lempeän kaunista.
Palaan samaa reittiä takaisin. Nainen on pysähtynyt kahden lapsen kanssa leikkipuistoon. Kysyn häneltä tiukan kysymyksen: miksi matkailijoiden kannattaisi tulla Tammisaaren tai Hangon sijaan Karjaalle?
– Täällä on mukavia ihmisiä ja kiva hengailla, Johanna Sjöblom vastaa.
Selviää, että Sjöblom on kotoisin Tammisaaresta. Hänen mukaansa oli helppo päätös muuttaa Karjaalle. Poikaystävä on Karjaalta ja työt Helsingissä. Sinne on Karjaalta kätevä kulkea.
Leikkipuiston takana on hiekkakenttä, jossa pelataan mölkkyä. Varttuneempi mölkkyjengi saa vastatakseen samaan kysymyksen.
Mietinnän jälkeen vastauksia putoilee, ruotsiksi ja suomeksi. Karjaa on paras paikka, ja täällä on vain mukavia ihmisiä. Kaupunki on koiraystävällinen ja hyvin hoidettu. Junalla pääsee hyvin Turkuun ja Helsinkiin.
Näitä olenkin ehtinyt ruksia mieleeni jo ensimmäisen tunnin aikana.
On aika tutustua keskustaan. Kauniita pieniä funkkistaloja ja puutaloja tuntuu olevan joka nurkassa. Keskustassa on pikkuruinen kävelykatu ja paljon kirppiksiä. Pistäydyn Pieneen Kotileipomoon, jonka terassi on täyttynyt ihmisistä ja koirista.
Sisustuksessa on kaurismäkeläistä tunnelmaa. Tällaista olin salaa toivonutkin.
Monien pienten paikkakuntien tunnusmerkki tuntuu olevan pikkuleipomo, joka pesee isojen paikkakuntien ketjupaikat mennen tullen. Niin myös Karjaalla.
Vilkaisen vitriiniä ja pikainen laskutoimitus tuottaa tulokseksi kymmenen erilaista leivosta. Onneksi mansikkaleivokset ovat loppu. Se tekee valinnasta edes vähän helpompaa.
Kinuski vie voiton, mutta voittajaolo uhkaa hävitä, kun kiikutan tarjottimen ulkopöytään. Käännän hetkeksi selkäni, ja varis on viedä kinuskini.
Ovatko leivokset syy, miksi täällä on näin paljon variksia?
Matka jatkuu radan suuntaan. Radan varren katukuvaa hallitsee kolme isoa markettia. Onneksi toisella puolen rataa on kaunis vanha asemarakennus. Sen ravintolassa on sympaattinen vanhan ruotsinlaivan tunnelma.
Rata-alue tuntuu suhteettoman suurelta Karjaan kokoon nähden, mutta onhan täällä ehtinyt pysähtyä juna jos toinenkin. Kahden ison kaupungin puolimatkan krouvissa kun ollaan.
Pendolino on tulossa Turusta, ja raiteella on runsaasti väkeä. Kun juna on poistunut, asema-alue ammottaa tyhjyyttään.
Palaan takaisin keskustan puolelle rataa. Silmäni iskevät komeaan rakennukseen. Siinä sijaitsee elokuvateatteri. Teatteria kuvatessani paikalle ilmestyy tumma nainen.
– Eikö ole kaunis rakennus? Haluatko kuvata sisältäkin?
Tottahan toki. Sisällä käy ilmi, että Sini Sipiläisen vanhemmat omistavat elokuvateatterin.
– Olen asunutkin lapsena tässä talossa, hän kertoo.
Sipiläisen on tarkoitus vanhempiensa jälkeen jatkaa teatterin pyörittämistä. Hänen lapsensa Iiris, 10, ja Elias, 8, tekevätkin teatterihommia jo neljännessä sukupolvessa. Elias siivoaa ja Iiris laskee kävijät. Tunnin päästä alkaa näytös.
Mutta kysytäänpä Sipiläiseltäkin, mikä voisi vedota Karjaalla kävijöihin.
– Ihana miljöö, tosi hyviä ravintoloita, hiljaisuus ja puistomaisuus, hän luettelee.
Sipiläisen mukaan Karjaalla on Tammisaaren tapaan myös paljon kivijalkakauppoja. Tarjontaa on kirppiksistä vaate- ja lelukauppaan.
– Tästä pääsee myös junalla Hankoon. Sinne rannalle meneminen on kuin olisi ulkomailla.
Hanko, Tammisaari ja Fiskars ovat tunnettuja turistikohteita ja kaikki Karjaan lähellä, mutta kyllä Karjaa pitää kovassa seurassa pintansa.
Se jättää sydämeen lämpimän läikähdyksen. Paluumatkalla huomaa miettivänsä, että siellähän voisi vaikka asua. Se lienee paras mahdollinen kehu.
Juttusarjassa vieraillaan pienillä paikkakunnilla, joissa ei ole Suomen suosituimpia nähtävyyksiä.