Alle 15-vuotias lapsi menehtyi alkuviikosta kuuman auton sisälle Itä-Suomessa.
Poliisi kertoo, että auttajien saapuessa paikalle oli henkilöauton sisätilassa huomattavan kuuma ja auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton.
Ensiapu aloitettiin välittömästi, mutta siitä ei valitettavasti ollut enää apua.
– Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen tiedotteessa.
– Poliisi ei kerro tapauksesta enempää, sillä kuolemansyyn tutkintaan kuuluvat asiat ovat lain mukaan salassapidettäviä, toteaa Hämäläinen.
Poliisi tahtoo varoittaa kesäaikaan kuumenevista henkilöautojen sisätiloista ja pyytää huomioimaan, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai kykene tulemaan omin avuin ulos pysäköidystä autosta, jos lämpötila kohoaa vaaralliseksi.
Lämpötila voi auton sisällä kohota nopeastikin hengenvaaralliseksi, jopa yli nelinkertaiseksi ulkolämpötilaan verrattuna, poliisi muistuttaa.
– Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa tiedotteessa.