Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juhannusviikko oli poliisilla työntäyteinen – "Ilman rikollista toimintaa ei toki tästäkään viikosta selvitty"

Juhannusviikolla tehtävämäärät olivat taas huipussaan ja Itä-Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa ryöstöt ja pahoinpitelyt.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan, että juhannusviikolla tehtävämäärät olivat huipussaan ja poliisia työllistivät muun muassa ryöstöt ja pahoinpitelyt.

Lisäksi tutkinnassa on muun muassa Hyvinkäällä sunnuntai-iltana tapahtunut liikenneonnettomuus, missä henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä ja putosi sillalta.

Hyvinkäällä tiellä 130 tapahtui sunnuntaina 26.6. noin puoli yhdeksän aikaan illalla liikenneonnettomuus, missä henkilöauto suistui alas sillalta tiellä 130 Hyvinkään kohdalla sunnuntai-iltana.

– Henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut ulos tieltä ja pudonnut alas sillalta. Kuljettaja loukkaantui törmäyksen voimasta ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Autossa ei ollut muita henkilöitä, kertoo komisario Aki Rantahuhta poliisin tiedotteessa.

– Tapaus on nyt siirtynyt tutkintaan ja esitutkinnassa kuulemme kuljettajan lisäksi myös onnettomuuden nähneitä silminnäkijöitä. Teemme myös onnettomuustutkintaa, jossa pyrimme selvittämään muun muassa kuljettajan onnettomuuden aikaista ajonopeutta, Rantahuhta jatkaa.

Tässä vaiheessa tutkintaa poliisilla ei ole tapauksesta muuta tiedotettavaa.

Poliisi tiedotti viime viikolla tutkittavana olevista kolmesta tulipalosta. Palot olivat tapahtuneet lyhyen ajan sisällä ja niiden tapahtumapaikat sijaitsevat noin parin kilometrin säteellä toisistaan.

– Silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä on tullut poliisille kiitettävästi ja palojen tutkintaa jatketaan niiden ja poliisin omien tutkintamenetelmien avulla, kertoo komisario Aki Rantahuhta.

– Paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi, Rantahuhta jatkaa.

Itä-Uudenmaan poliisin juhannusviikko piti sisällään vajaat 1900 erilaista poliisitehtävää. Viikkoa sävytti myös poikkeuksellisen lämmin juhannus, jolloin ihmisiä oli paljon liikenteessä.

– Ilman rikollista toimintaa ei toki tästäkään viikosta selvitty, mutta vakavilta poliisin tietoon tulleilta rikoksilta kuitenkin vältyttiin. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä poliisi valvoi yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja tehtävien kirjo ei juurikaan eronnut normaalista viikonlopusta, kertoo juhannusviikonlopun päivävuoroissa yleisjohtajana toiminut komisario Olavi Merihaara.

Juhannuksen meno- ja paluuliikennettä valvottiin näkyvästi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen pääväylillä sekä kesämökkipaikkakunnilla. Myös rattijuopumusvalvontaa tehtiin runsaasti. Juhannusliikenne sujui pääsääntöisesti hyvin, mutta mukaan mahtui myös muutamia kiireisempiä kuljettajia.

– Juhannuksen menoliikenteestä 7-tieltä poliisin haaviin jäi pari kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näille kaahareille mitattiin moottoritiellä nopeuksiksi 193km/h ja 203km/h. Sama meno jatkui 7-tiellä juhannusaattona, jolloin kuljettajalle mitattiin nopeudeksi 201km/h. Myös nelostieltä mitattiin pari kovaa nopeutta, kertoo rikoskomisario Jukka Mustapää.

Perjantai-iltana partion haaviin jäi mökilleen matkannut autoilija, jolla oli nopeutta 164km/h ja lisäksi hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

– Perjantaina poliisin haaviin jäi nelostieltä myös kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Lisäksi hänen kuljettamansa auto oli täynnä anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Lauantailta mainittavimpana oli Vantaalla mitattu nopeus 103km/h viidenkympin alueella, jossa kuljettaja epäillään lisäksi syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen, Mustapää jatkaa.