Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katso, mitä ruokaa on tarjolla ensi maanantaina - Puistoruoka keräsi kymmeniä jo ensi kerralla

Puistoruokakokeilu keräsi heti ensimmäisellä yrittämällä 6. kesäkuuta noin 70 syöjää.

Myllymäen koulun pihalla järjestetty ruokailu on tarkoitettu lapsille ja nuorille. Pääosa syöjistä oli lapsiperheiden lapsia, mutta joukossa oli myös joitakin nuoria ilman vanhempia.

– Ruoka riitti kaikille. Ja lisääkin sai hakea, ruokailusta ison vastuun kantanut vapaaehtoinen, lapsi- ja perheasiain neuvoston puheenjohtaja Enni Pöykkö kertoo.

Ennen ensimmäistä tapahtumaa jännitti sekä se kuinka paljon syöjiä tulee paikalle, että se, onko ruoan jakajia tarpeeksi.

Molemmat menivät kutakuinkin nappiin. Ruokaa oli varattu 12,5 kiloa. Syöjälle tuli keskimäärin vajaan 200 gramman annos.

– Kun suuri osa lapsista oli päiväkoti- ja alakouluikäisiä, niin tämä riitti, Pöykkö kertoo.

Ensi maanantaina ruokaa varataan enemmän. Kun sana leviää ja reitti tulee tutuksi, on oletettavissa, että syöjiäkin on enemmän.

Myös sää oli kohdallaan, sillä maanantaina oli suomalainen peruskesäkeli. Aurinko paistoi eikä pilviä ollut juuri lainkaan, lämpöä reilut 20 astetta. Ensi maanantaina saattaa sataa, mutta silloinkin on lämmintä. Myllymäen koululla on myös katos, jonne sateen sattuessa ruokatuokio voidaan järjestää,

Pientä hiottavaakin löytyy. Monilla ruokailuun tulleilla ei ollut omia astioita ja välineitä mukana. Ne pitäisi ottaa.

– Onneksi minulla oli autossa sen verran ruokailuvälineitä, että kaikki saivat syödäkseen, Pöykkö sanoo.

Idea on kuitenkin, että syömään tulevat tuovat omat välineet ja astiat.

Paikalla piti olla myös vettä ruokajuomaksi, mutta se ei onnistunut ensimmäisellä kerralla. Myös juomien suhteen pelastus löytyi Enni Pöykön autosta.

Ruoan jakajia oli tarpeeksi, Ensi kerraksi toivotaan kuitenkin lisää vapaaehtoisia paikalle, sillä käsipareja saatetaan tarvita enemmän.

Yhteyden Enni Pöykköön saa vaikka Mäntsälän lapsi- ja perheneuvoston Facebook-ryhmän kautta.

Puistoruokakokeilun takana on Mäntsälän lapsi- ja perheasiain neuvosto, joka teki kunnalle aloitteen ruokakokeilun järjestämisestä. Hyvinvointilautakunta päätti keväällä, että kokeilu tehdään.

Kunta toimittaa ruoan Myllymäen pihalle, mutta kaikki muu on tällä hetkellä vapaaehtoisten varassa. Monessa kunnassa, jossa ruokailusta on pidempi kokemus, kunta vastaa myös muista järjestelyistä.

– Ruokailun päävastuun pitää olla kunnalla, Enni Pöykkö sanoo. Hän on paitsi vapaaehtoinen myös keskustan varavaltuutettu.

Puistoruokaa on vielä tarjolla maanantaina 13.6. ja 20.6. Jakelupaikka Myllymäen koulun piha klo 11-12. Silloin ruokana on jauheliha-perunaviipalelaatikko. 20.6. ruoka on kirjolohikiusausta.