Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntsälä-Seura järjestää paikallishistoriallisia kävelykierroksia lauantaina valtakunnallisena Avoimet kylät -päivänä

Valtakunnallista Avoimet kylät -päivää vietetään jo kahdeksannen kerran lauantaina 11.6.

Päivän tavoitteena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja esitellä kylien monipuolista toimintaa.

Avoimet kylät -päivänä kylät avaavat ovensa ja järjestävät vierailijoille omannäköistään ohjelmaa.

Tapahtumapäivä on koronapandemian aiheuttamaa parin vuoden taukoa lukuun ottamatta aina yltänyt valtakunnallisesti kävijämäärältään kesän suurimpien yksipäiväisten yleisötapahtumien joukkoon.

Yleisimmin järjestettyjä tapahtumia ovat aina olleet erilaiset kotiseutua tai kulttuuria esittelevät tapahtumat ja kesäkahvilat ja -torit.

Avoimet kylät -päivän järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset, paikalliset yhdistykset ja aktiivit.

Mäntsälässä tapahtumia on ainakin Arola-Jokelanseudulla, Nummisissa sekä kirkonkylän Pitäjäntuvalla, Pornaisissa Hevonselässä.

Tänä vuonna kylillä on mahdollisuus osallistua myös verkkojulkaisuilla ja Ohkolan kylä Mäntsälässä julkaisee Hölmöläisten esitykset ja Sirkusnäytös -tallenteet.

Mäntsälä-Seura järjestää päivän aikana kaksi kaikille avointa opastettua kävelykierrosta: Hautausmaa on täynnä paikallishistoriaa sekä Kotiseutupolkukierros Mäntsälän keskustaan.

Muutaman vuoden tauon jälkeen Mäntsälä-Seura järjestää nyt paljon toivotun opastetun kiertokävelyn Mäntsälän hautausmaalle. Oppaana toimii Marjut Jokinen.

Kävelykierros alkaa yhteisellä kokoontumisella Pitäjäntuvalla. Täällä Marjut Jokinen pitää johdantopuheenvuoron hautausmaan historiasta ja kävelykierroksen kohteista.

Kokoontuminen Pitäjäntuvalla klo 10.00. Kierros päättyy klo 11.30.

Toisella opastetulla, kaikille avoimella kävelykierroksella tutustutaan Mäntsälän keskustan alueeseen ja sen historiaan. Oppaina toimivat Arja Seppälä ja Auli Pitkänen.

Kävelykierros alkaa yhteisellä kokoontumisella Pitäjäntuvalla. Täällä oppaat pitävät johdantopuheenvuorot kierroksen kohteista.

Kokoontuminen Pitäjäntuvalla klo 12.30. Kierros päättyy klo 14.00.

Pitäjäntuvan Tupakahvio on avoinna klo 10.00–15.00.

Kävijöillä on samalla mahdollisuus tutustua Pitäjäntupaan ja sen vaiherikkaaseen historiaan. Esillä on myös kirjatarjouksia.

Lisätietoja: kyläneuvoja Li-Marie Santala 040 158 8038 tai li-marie.santala@silmu.info Valtakunnallinen sivusto www.avoimetkylat.fi www.suomenkylat.fi