Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miten on? – Hesburger kertoo olevansa haluttu työpaikka: viestintäyhtiön arviot kertovat, että maine romahti vuodessa

Kevään aikana Venäjä-liiketoimintansa kautta paljon huomiota saanut Hesburger tiedottaa, että se on saanut tälle kesälle runsaasti työhakemuksia. Hakemuksia on tullut yhteensä tuhansia.

– Olemme todella iloisia voidessamme kertoa, että saimme alkuvuoden aikana yli 4 000 uutta työhakemusta, kertoo tiedotteessa Hesburgerin henkilöstöpäällikkö Tiina Nurmela-Aaltonen.

– Odotamme hyvällä fiiliksellä kesän asiakaskohtaamisia ravintoloissamme. Uusien kesätyöntekijöidemme koulutus on jo täydessä vauhdissa, Nurmela-Aaltonen jatkaa tiedotteessa.

Samaan aikaan on esitelty T-Median teettämää mainetutkimusta, jonka mukaan Hesburgerin arviot luottamuksen ja maineen näkökulmasta ovat jopa romahtaneet vuoden aikana. Vuonna 2021 yhtiö on kerännyt arvioita, jotka vaihtelevat välillä 3,34–3,94.

Tämän vuoden osalta vaihteluväli on muuttunut lukemiin 2,24–3,68. Erityisesti on kärsinyt maine hyvänä työpaikkana: vuonna 2021 arvio oli 3,34, tämän vuoden osalta 2,24.

Muuttuneiden arvioiden taustalla on todennäköisesti Hesburgerin toiminta Venäjä-liiketoimintansa kanssa. Vielä huhtikuussa kävi ilmi, että Hesburger oli jatkanut Venäjällä liiketoimintaansa huolimatta siitä, että Venäjä aloitti sotatoimet Ukrainassa helmikuussa ja tämän seurauksena moni yhtiö oli vetänyt liiketoimintansa maasta pois.