Kuin koronaa ei olisikaan – pitkästä aikaa vietetty Mäntsälän kesänavaus sai kuntalaiset liikkeelle

Mäntsälän kesänavauksessa oli pääsääntöisesti iloisia ilmeitä. Siihen vaikutti kaunis, joskin tuulinen keväinen sää ja monipuolinen tapahtumatarjonta.

Yleisöä kuljeskelikin satamäärin, kun nyt päästiin avaamaan kesä – tapahtuma, joka on jäänyt koronan vuoksi väliin parina vuonna.

Seurojentalolla sai katsella Mölyapinoita Misse-kissoineen sekä uskotella Taika-Taijan juttuja, katsella muotinäytöstä tai vaikkapa kokeilla pomppulinnan lentoa.

Kirsikkapuistossa saattoi nauttia joogasta tai kiertää luontopolkua, urheilukentällä kisattiin ja kuntoiltiin.

Torimyyjäisissä itse myyjien osuus oli pienehkö, mutta järjestöjen telttoja oli moneen makuun.

Seurakuntakeskuksessa mietittiin Salasaaren saloja. Myös Heikki Varjan ateljeehen pääsi tutustumaan. Lopuksi torilla tanssittiin.

Suppailua ohjannut Julia Loukia Elämyksen Taiasta kertoi, että suppailu on hyvinkin suosittu laji.

Se on helppoa ja laudat ovat vakaita, varsinkin jos on päässyt nauttimaan kovamuovisista välineistä.

Ilmalaudat ovat hieman epävakaampia. Laudan lisäksi tarvitaan mela, pelastusliivi ja kokeilunhalua.

Havaijilta lähtöisin oleva suppailu on lyönyt itsensä läpi Suomessakin. Se on maailmalla ohittanut purjelautailun ja Suomeen se tuli viitisen vuotta sitten.

Mäntsälänjoki näytti hyvin sopivan lajin harrastamiseen eikä siinä tarvitse pelätä ainakaan suuria tyrskyjä.

Tuuli, Sade ja Sami Myllyniemi olivat tulleet kokeilemaan Mäntsälänjoen aaltoja.

Tytöt ovat jo aiemmin suppailleet Pielisellä, mutta Timolle kerta oli ensimmäinen.

Rauhallisen melonnan ansiosta kaikki säästyivät kylmältä kylvyltä.

Tänä vuonna kesän avauksen järjestivät perinteiseen tapaan Mäntsälän kunta ja Mäntsälän Yrityskehitys yhteistyössä Mäntsälän seurakunnan, Metropolian opiskelijoiden, Mannerheimin lastensuojeluliiton Mäntsälän paikallisyhdistyksen, Mäntsälän Yrittäjien ja Yrittäjänaisten kanssa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut