Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hampun kuva lippalakissa ja nimi Trip Cap oli liikaa – vaatemerkki Makia sai huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta

Mainonnan eettinen neuvosto on antanut huomautuksen vaatemerkki Makia Clothingille. Syynä on lippalakki Trip Cap, jossa oli kuva hampun lehdestä. Sekä nimi että kuva katsotaan hyvän tavan vastaiseksi: neuvoston mukaan tuotteessa suhtauduttiin myönteisesti lainvastaiseen toimintaan, toisin sanoen huumeiden käyttöön.

Lausunnonpyytäjää harmitti myös se, että tuotteiden keskeinen myymälä oli teipannut ikkunansa samaan aikaan Mauri Kunnas-aiheilla ja yritys oli julkaissut myös Muumi-malliston.

– Samasta liikkeestä voi siis hankkia Muumi- ja kannabisaiheisia tuotteita, pyytäjä harmittelee.

Valmistaja perusteli omassa vastineessaan, että hamppusymboliikka on pitkältä aikaa tuttua varsinkin skeittauskulttuurissa.

– Teemassa kohtaavat pohjoismainen ja kalifornialainen skeittikulttuuri. Hampun lehdillä on pitkä historia pop- ja katuvaatekulttuurissa. Lehti on kohtalaisen tunnettu kuva vaatetuksen piirissä, valmistaja perusteli.

Neuvosto ei perustelulle lämmennyt.

– Mainonnan eettinen neuvosto toteaa, että verkkokaupan sivustolla kuva lippalakista, jossa on hampun lehti, yhdistettynä sen nimeen Trip Cap, luo mielikuvan huumausaineen käyttöön. Huumausaineen käyttö on rikoslain mukaan rikos. Markkinointi, jossa suhtaudutaan hyväksyvästi lainvastaiseen menettelyyn, on hyvän tavan vastaista, neuvosto toteaa päätöksessään.

Päätöksen kokonaisuudessaan voit lukea tästä.