Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntsälän urheilijat korkealla Hiihtoliiton seuraluokittelussa

Mäntsälän urheilijat sijoittui sijalle 25 Suomen Hiihtoliiton viikonloppuna julkaisemassa valtakunnallisessa seuraluokittelussa.

25. sija noin 300 seuran joukossa kertoo aktiivisesta juniori- ja talkootyöstä, jolla Mäntsälässä on pitkät perinteet. Mäntsälän Urheilijoiden taakse jäi paljon nimekkäitä ja isoja hiihtoseuroja.

Vaikka seurassa ei tällä hetkellä olekaan kansallisella tasolla tunnettuja hiihtäjiä, on hiihtokoulun isolla lapsimäärällä sekä aktiivisella kilpailutoiminnalla iso painoarvo seuraluokittelussa.

– Mäntsälästä on aiempina vuosina noussut menestyneitä hiihtäjiä ja niin voi tulla edelleenkin, jos vaan intoa sekä tahtoa riittää, toteaa hiihtojaoston puheenjohtaja Nilla Ahde.

– Puitteet Mäntsälässä hiihdon harrastamiselle ovat erinomaiset. Meillä on aktiivinen ympärivuotisesti harjoitteleva nuorten ryhmä ja paljon lapsia hiihtokoulussa. Hirvihaaran hiihtokeskukseen ja sen ympäristöön on satsattu viime vuosina paljon, lisäksi kaksi täysin vapaaehtoisvoimin pyörivää lumitykkiä luovat edellytyksiä pitkälle hiihtokaudelle. Alueen kuntoportaat sekä ulkoliikuntatelineet ovat kesä- ja syyskaudella kuntalaisten ahkerassa käytössä. Tänä kesänä pitäisi alkaa joen ylittävän sillan perusparannus, joka parantaa puitteita entisestään.

– Suuri kiitos kuuluu etenkin talkoolaisille ja vapaaehtoisille, joita ilman näin aktiivinen toiminta ei olisi mahdollista. Erityisesti mieltä lämmittää, että seuran jo aktiivisen kilpahiihdon lopettaneet nuoret ovat olleet pyyteettömästi mukana, niin hiihtokoulun ohjaajina kuin kilpailuorganisaatiossakin. Iso kiitos aktiivisille nuorille sekä kaikille mukana olleille hyvästä saavutuksesta, toteaa Nilla Ahde.

https://hiihtoliitto.fi/wp-content/uploads/2022/05/MaastoSeuraluokittelu2022.pdf