Avoimet kylät -päivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna lauantaina 11.6.
Päivän tavoitteena on esitellä kylien monipuolista toimintaa, juhlistaa yhteisöllisyyttä ja kesän alkua.
Avoimet kylät -päivä yltää valtakunnallisesti 100 000 kävijämäärällään kesän suurimpien yksipäiväisten yleisötapahtumien joukkoon ja yksittäisten kylätapahtumien osallistujamäärät vaihtelevat kymmenestä yli tuhanteen kävijään.
Yleisimmin järjestettyjä tapahtumia ovat kylätorit, talkoot, kahvilat ja erilaiset kotiseutua tai kulttuuria esittelevät tapahtumat.
Monissa kylissä Avoimet kylät -päivä toimii kesäkauden avauksena, jona kesätori tai kesäkahvila avaa ensimmäistä kertaa ovensa.
– Alueeltamme on aina osallistunut monta kylää tähän tapahtumapäivään. Odotan todella paljon tämän kesän Avoimet kylät -päivästä koska kylät voivat järjestää pitkästä aikaa kunnon kesäjuhlia. Jos vaikka tulisi uusi osallistujaennätys!, kertoo kyläneuvoja Li-Marie Santala.
Kylät osallistuvat usein Avoimet Kylät -päivään kyläyhdistyksensä vetovastuulla, mutta tapahtumia järjestävät kaikki kylän asukkaat, yhdistykset ja yritykset yhdessä.
Ilmoittautuminen tapahtumajärjestäjäksi Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo -alueelta viimeistään toukokuun lopulla.
Lisätietoja: SILMU-kylät kyläneuvoja Li-Marie Santala, 040 1588 038, li-marie.santala@silmu.info