– Ei ollut hetkeäkään aikaa hukattavaksi, kun jäin lasten kanssa yksin mieheni kuoltua, pohtii Kirsi Nupponen-Kollin.
Hän sai Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein äitienpäivänä kasvattajana tekemästään arvokkaasta työstä.
Nupponen-Kollinilla on neljä aikuista lasta. Hän muutti vuonna 2019 elämänsä taloon Hirvihaaraan, kun halusi olla lähellä lapsiaan. Osa asuu Mäntsälässä, osa lähikunnissa.
Elämää sulostuttaa 13 lastenlasta ja kissa, joka haluaa rapsutuksia. Positiivisuus huokuu hänen puheestaan ja olemuksestaan.
– Miehen kuoltua pidin yritystäni, valokuvausliikettä pystyssä ja huolehdin perheestäni. Ilman ihanaa verkostoa se ei olisi ollut mahdollista. Aina oli joku, jolta sai tukea arjessa selviytymiseen.
– Koen, että lapsista kasvoi kilttejä. Olen ollut lapsille sellainen kuin olen, ei vähempi eikä enempi. Välillä olin tiukkakin. Kasvatusperiaatteeni on ollut, ettei koskaan ole ollut tarve nolata lapsiani eikä muitakaan. Voin laittaa kädet ristiin, ettei ole ollut suuria ongelmia. Lapsiin on edelleen hyvät välit.
– Ei meillä ole saanut valehdella eikä kiroilla. Tupakkaa ei polteta ja muutenkin pidetään kiinni hyvistä tavoista.
Elämäntyönsä Nupponen-Kollin on tehnyt valokuvaajana.
Ura alkoi 1983, kun hän peri äidiltään valokuvausliikkeen Vantaalta.
Sitten seurasi muutto Mäntsälään Tinamäentielle, jossa hänellä oli alan liike.
Valokuvausliike muutti Mäntsälän keskustaan ja takaisin Vantaalle 2003.
– Tykkään kuvata pieniä lapsia vanhempien ihmisten kanssa. Siinä voi nähdä vuosien vierimisen samassa kuvassa. Siinä voi aistia aikaa, elämän erilaisia vaiheita. Myös kuvasarjat lapsen vaiheista vuosittain ensikuvauksesta puolivuotiaasta kymmenvuotiaaksi tarjoavat valokuville hienon ajanjakson.
Nupponen-Kollinin mielestä valokuva tallentaa historiaa. Ei tarvitse jättää muistin varaan.
– Valokuvaus muuttui parikymmentä vuotta sitten. Silloin kaikki kokivat osaavansa kuvata, kun digikuvaus löi läpi. Näin ei tietysti ole.
– Koen, että on ihana asia saada ihmisestä hyvä valokuva. Jokaisesta saa hyvän kuvan, tulos riippuu kuvaajan taidoista. Kun ihminen istuu eteeni, näen hyvin nopeasti, mistä suunnasta pitää kuvata. Kasvot ovat harvoin symmetriset. Sekin antaa kuvaajalle vaihtoehtoja. Silloin, kun saan onnistuneen kuvan asiakkaasta, se tuottaa onnistumisen ja työn ilon.
– Valokuvaaminen on antanut minulle paljon muutakin kuin toimeentulon. Se on tuonut uusia ystäviä.
Hirvihaarasta ostamaansa taloa valokuvaaja pitää omana sielunaan. Talon rungosta löytyi mm. hieno hirsiseinä, josta osa on jätetty ihailtavaksi.
Siellä hän aikoo viettää eläkepäivänsä.
Kaikkea tekemistä Nupponen-Kollin ei ole jättänyt: hän toimii kahtena päivänä viikossa henkilökohtaisena avustajana.