Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pitkästä aikaa esillä ollut kansalaisopiston kevätnäyttely ihastutti taidoillaan

Mäntsälän kansalaisopiston kevätnäyttely Ilona on yksi taiteen merkkitapahtumista Mäntsälässä, Pornaisissa ja Pukkilassa.

Tämänkeväinen näyttely avaa kahden vuoden koronatauon jälkeen satojen kuvataiteen, käsityön, keramiikan ja lasitöiden hienojen luomusten tulvan.

Lisäksi kuullaan musiikkia ja runoja ja nautitaan baletista.

Opistotalolla oli viikonvaihteessa aikuisten taiteen perusopetuksen ja käsitöiden näyttely. Kunnantalon aulassa voi tutusta vastaavaan lasten kuvataiteen ja käsityön näyttelyyn 28. huhtikuuta saakka.

Myös Pukkilassa ja Pornaisissa on nähtävillä kaiken ikäisten töitä. Aukioloajat kannattaa selvittää Mäntsälän kansalaisopiston sivuilta.

– Meillä ei koronasta johtuen ole ollut näyttelyitä sitten kevään 2019, sanoo opettaja Eija-Sisko Jokinen.

Sen vuoksi esimerkiksi opistotalon näyttelyssä on perusopetuksen kahden vuoden töitä, kaksi kuvataidetyötä sekä kolme tekstiilityötä kultakin kurssin osanottajalta.

Työt kertovat tekijöistään ja ohjaajista. Maalauksissa näkyy harjoituksen merkitys. Värit elävät ja joskus jopa hivelevät silmää voimakkuudellaan ja tehollaan, toiset hillityllä väriskaalalla.

Tekstiilityöt kertovat käden taidon hienoudesta. Niissäkin on onnistuttu yhdistämään käsillä tekeminen ja kokonaisuuden luominen. Ihastuttavia villapaitojen kuvioita, harmoniaa värien ja kuvioitten suhteen.

– Tämä on ollut harjoitustyö, jossa tavoitteena oli harjoitella mittakaavaa ja suurentamista, sanoo Erja Lindqvist ilmeikkäästä työstään, jossa on kuvattu kaksi henkilöä ja varis - ei ihan perinteisenä asetelmana. Mallin taiteilija sanoo löytäneensä lehdestä.

– Värit saattaisivat saada miettimään, että olenko maalannut ne Ukrainan sodasta kantaa ottaviksi. Näin ei ole, koska työ on tehty jo viime keväänä.