Mäntsälän entinen kirkkoherra Mikko Seppälä jää eläkkeelle toukokuun alussa. Kansankirkon mieheksi tunnustautuva Seppälä myöntää haastattelussa olleensa usein eksyksissä, mutta siksi häneen on niin helppo samaistua.
– En missään tapauksessa halunnut olla jotain enemmän kuin olen. En koskaan esittele itseäni Mäntsälän kirkkoherrana. Olen aina ollut Mikko Seppälä, Mäntsälän pappi.
Monien tuntema pappi aloitti työt Mäntsälässä nuorisopappia jo 37 vuotta sitten, mutta milloin Seppälä ymmärsi itse, että hänestä tulee pappi?
– Rippikouluaikan 15-vuotiaana oli merkittävää, kun silloin ymmärsin jotain syvempää Kristuksesta ja hänen sovitustyöstään, sillä siihen asti olin ajatellut, että Kristus ristiinnaulittiin ihmisten pahuuden tähden, mutta silloin siitä tuli yksityistä.
– Hetkinen, sehän teki sen minun takiani, ja se oli iso oivallus, että tästä yleisestä tuli yksityistä.
– En minä tullut uskoon, vaan usko tuli minuun.
Elämä vei silloisen musiikinopiskelijan lopulta teologian opintojen pariin, vaikka matkalla olikin kompastuskiviä. Seppälä tuli valituksi lopulta 14. varasijalta.
Seppälää ei voinut myöskään kuvailla luokkansa priimukseksi, sillä joistain tenteistä hän pinnisteli läpi lukematta.
– Tämä ehkä kuvastaa minua, että perusluonteeltani olen laiska, vaikka olen ollut ahkera työntekijä seurakunnassa, niin voisi sanoa, että olen ehkä laiska elämälle, ja se on vain luonteessani ja siksi olen tällainen kuin olen.
Todellisen vahvuutensa ja kutsumuksensa Seppälä löysi ensimmäisestä harjoittelupaikastaan Riihimäen seurakunnasta, jossa hän tapasi oppi-isänsä Risto Seppälän, jonka vaikutus oli nuoreen teologiin valtava.
Silloin hän päätti, että hänestä tulee nuorisopappi.
Seuraava oivallus tapahtuikin työssä, kun hän huomasi, että hänen on turha kysyä ja vastata nuorten puolesta.
– Tajusin, että eivät ne kysy niitä asioita, joita aioin opettaa. Mitä ne kysyivät?
– Mietin oppi-isäni Riston sanoja, että ”älä näpertele, ajattele isoja asioita”. Sitä kautta tuli mieleen, että kysymys on siitä, että ”välittääkö täällä joku?”.
– Sen jälkeen ruuvattiin se ohjelma niin, että se vastasi tähän kysymykseen ja se on filosofiaani, ja se menee läpi muuallakin kuin rippikoulussa.
Oivalluksen perintönä seurakunnan uusi strategiakin on nimetty osuvasti: "välittävä seurakunta".
Kyllä minut on haettu monta kertaa ja kannettu takaisin. Tavallinen pässinpää olen, mutta jostain Jumalan armosta olen se mitä olen.
– En ole sitä keksinyt itse ja onhan se Raamatussakin, että "vaikka puhuisimme enkelien kiellellä, mutta ei olisi rakkautta”, ja se ei ole muuttunut mihinkään.
Vaikutus oli suuri, sillä vielä tänäkin päivänä yhteisille rippileireille osallistuneet ihmiset tunnistavat ja tulevat juttelemaan Seppälälle.
– Sellaisena minut Mäntsälässä tunnetaan ja siksi minut kai valittiin kirkkoherraksi. Kai minä siellä osasin jotain tehdä oikeinkin, kun yhä vielä näitä rippikoululaisia tulee vastaan ja ensimmäisenä muistavat ja ne muistavat ne hauskat jutut, ei niitä teologian opetuksia, että ”minulla on valokuva-albumissa vieläkin kuva sinusta iltaohjelmassa, missä näytät sitä James Bondia”, Seppälä naurahtaa.
– Luulen, ja olen halunnutkin olla helposti samaistuttava sillä tavalla, että en missään tapauksessa halunnut olla jotain enemmän kuin olen. Olen hyvin tavallinen äijä kuin voi olla.
Vaatimattomuudesta kertoo myös se, että entisenä pirkanmaalaisena Tapparan mieheksi tunnustautuva Seppälä siteeraa toisen tamperelaisjoukkue Ilveksen legendaa Raimo Helmistä kertoessaan vuoden 1998 kirkkoherranvaalista.
"Ei tehdä tästä nyt numeroa", vaikka vaalitulos oli poikkeuksellinen.
Tuomiokapituli valitsi tuolloin kolme ansioitunutta ehdokasta vaaleihin ja ylimääräiselle vaalisijalle seurakunta sai valita virkaa hakeneen ja kelpoisen ehdokkaan.
Lisäksi tullakseen valituksi ylimääräiseltä sijalta ei riittänyt se, että saa eniten ääniä, vaan tullakseen valituksi piti saada enemmän kuin puolet annetuista äänistä ja vielä ylittää äänikynnys, eli saada enemmän kuin 10 prosenttia kaikista mahdollisista vaaleissa annetuista äänistä.
Harvoin kirkkoherran vaaleissa edes 10 prosenttia äänioikeutetuista käy äänestämässä.
– Olin kuin polle iltaraveissa takamatkalla, Seppälä muistelee vaaleja edeltävää aikaa.
Kävi kuitenkin niin kuin kaikki nyt tietävät, että Mäntsälässä kävi silloin yli 30 prosenttia äänioikeutetuista äänestämässä. Äänioikeutettuja oli noin 10 000, ja Seppälä sai kaikista äänistä noin 2700.
– En ole kuin nöyrä sen äärellä, sillä se oli jotain niin ihmeellistä, että kai minä olin tehnyt jotain oikein.
– Piispa Eero Huovinen soitti ja kysyi, että ”mitä sinä olet siellä oikein tehnyt oikein?” ja vastasin, että siinä se juju onkin, että en minä ole oikein tehnyt mitään, että olen vain ollut.
– Tämä on myös filosofiani, että en suorita papin tehtäviä. Olen vain. Ei Jumalakaan suorita Jumalan tehtäviä, se vain on, Seppälä toteaa rauhallisesti.
Tuliko tuolloin sellaisia tuntemuksia, että olenko minä tämän arvoinen?
– Kyllä tuli ja se on vähän sama tunne kuin saat vastasyntyneen syliin ja ihmettelet, että näihin käsiinkö, mitä minä teen tällä, että en minä osaa.
– Ei aivan yksimitallisia, mutta täysin puusta tulin ja itse ehkä kaikista vähiten uskoin siihen, että se valinta olisi edes mahdollista. Kyllä se oli silti tavallaan karmea tunne, että putosin tähän, ja ajattelin, että en osaa mitään.
– Kyllä minä tiesin, että tämä systeemi pitää minut pystyssä, enkä lakkaa korostamasta sitä, että yhdessä tätä on tehty.
– Ei tämä ole ollut yhden kirkkoherran show missään vaiheessa ja olen monesti sanonut, että tyhmempikin menee hyvästä kirkkoherrasta, kun sillä on fiksut naiset ympärillä. Siksi olen myös selvinnyt, Seppälä vakavoituu.
Seppälälle oli myös helpotus, että hän pääsi johtamaan silloisen Mäntsälän seurakunnan pitkäaikaisen kirkkoherran Jaakko Leinosen jalanjäljissä hyvin johdettua seurakuntaa.
Omien sanojensa mukaan mitään ei tarvinnut korjata, ja Mäntsälässä on Seppälän mielestä äärettömän hieno kulttuuri suhteessa luottamushenkilöihin ja työntekijöihin. Asioista ei ole tarvinnut koskaan vääntää, tai tehdä kanteluita jälkeenpäin.
– Seurakunnan paras on ollut ohjaava tekijä, ja on voitu luottaa siihen, että asioita kun valmistellaan ja esitetään perustellusti, niin kukaan ei pistä hanttiin.
Mutta entä se "Twaarna?"
– Se oli ihan sokean kanan löytö joskus. Pidettiin kokousta ja sanoin, että pappeja moititaan, että niillä on pitkät saarnat ja pitäisi alkaa pitämään tällaisia Twitter saarnoja, ihan vitsillä.
– Minä en siitä juttua tehnyt, mutta Saija Hellström oli samassa pöydässä ja se tarttui siihen, että tuohan on hienoa, että saako hän viedä tätä ajatusta eteenpäin ja hän otti joihinkin tuttuihinsa yhteyttä ja sehän levisi kuin häkä.
– Jopa arkkipiispa Tapio Luoma on julkaissut kirjoja, jossa on hänen twaarnojaan ja asiasta on kirjoitettu jopa pro gradu työ, vaikka minä olen ehkä kaikkein epätodennäköisin henkilö keksimään sellaista, sillä en ole itse kirjoittanut koskaan yhtään twaarna, eikä ole edes aikomustakaan kirjoittaa, Seppälä naurahtaa.
Lupaus on pitänyt, sillä Seppälä ei ole liittynyt sosiaalisesta luonteestaan huolimatta sosiaaliseen mediaan.
Poikkeuksen hän on toki tehnyt viestipalveluiden kohdalla.
Viimeinen saarna lähestyy, mutta Seppälä ei ole muuttunut. Hän on edelleen se sama "tavallinen äijä", jollaisena seurakuntalaiset oppivat hänet tuntemaan.
– Pidän loppusaarnani pyhänä, jonka aihe on ”hyvä paimen”, ja en todellakaan aio saarnata itsestäni, vaan kyllähän minä sen tiedän, että vaikka olen pappi, niin olen ollut eksyksissä monta kertaa ja enemmin kuin saarnata muille, että korjatkaa elämänne, niin omassa elämässä on tarpeeksi.
– Kyllä minut on haettu monta kertaa ja kannettu takaisin. Tavallinen pässinpää olen, mutta jostain Jumalan armosta olen se mitä olen.