Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mäntsälän historiaa kuva kuvalta – jälleenvalokuvauksessa kuvataan jäljitellen vanhoja valokuvia

Huhtikuussa tutkitaan muuttuneita maisemia ja tallennetaan samalla nyky-Mäntsälää, kun Kuvaa uusiksi -jälleenkuvauskierrokset saapuvat Saaren kartanolle ja Mäntsälän kirkonkylään.

Jälleenvalokuvauksessa kuvataan jäljitellen vanhoja valokuvia: ne otetaan samoista paikoista ja samoihin suuntiin kuin esikuvansa. Kuvien perusteella voidaan tutkia, mikä on uutta ja mitä vanhaa on säilynyt. Samalla tallennetaan näkymiä tuleville sukupolville.

Kierrokset ovat osa Mäntsälän, Keravan, Tuusulan, Hyvinkään, Riihimäen ja Nurmijärven museotoimijoiden yhteistä Kuvaa uusiksi – jälleenkuvausta kotikulmilla -hanketta.

Saaren kartanon kävely on lauantaina 9.4. klo 12- 13.30. Lähtö päärakennuksen parkkipaikalta.

Kuvaamiseen ja vanhojen kuvien paikantamiseen käytetään Android-puhelimissa toimivaa ilmaista Ajapaik-sovellusta, johon tutustutaan aluksi.

Mäntsälän keskustassa taas kuvataan keskiviikkona 13.4. klo 18-19.30, lähtö Seurojentalolta.