Huumekuskien aiheuttamia liikenneonnettomuuskuolemia vuosi vuodelta enemmän – Vuosi 2020 kaikkien aikojen pahin

Huumekuskien aiheuttamien kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä kasvoi vuosina 2016-20 edelliseen viisivuotisjaksoon verrattuna yli kolmanneksella.

Huumausaineen vaikutuksen alaiset kuljettajat aiheuttivat vuosina 2016–2020 yhteensä 83 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, mikä oli 11 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.

Vuonna 2020 huumeonnettomuuksia oli enemmän kuin koskaan aiemmin, niiden osuus oli 16 prosenttia kaikista kaikista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tietojen mukaan päihtyneiden moottoriajoneuvonkuljettajien aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa vuosina 2016–2020 kuoli kaikkiaan 326 henkilöä, joiden joukossa oli neljä polkupyöräilijää ja yksi jalankulkija.

Päihtyneiden kuljettajien viiden vuoden aikana aiheuttamat 284 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta vastaa yli kolmannesta kaikista kuolonkolareista.

Edelliseen viisivuotisjaksoon eli vuosiin 2011–2015 verrattuna kuolemaan johtaneiden moottoriajoneuvo-onnettomuuksien kokonaismäärä pieneni 11 prosenttia. Alkoholionnettomuuksien määrä laski vastaavana aikana kuudella prosentilla. Huumeonnettomuuksien määrä sen sijaan kasvoi 38 prosenttia ja lääkeonnettomuuksien määrä 31 prosenttia.

Päihtyneistä kuolonkolareiden aiheuttajakuljettajista joka toinen (53 prosenttia) oli pelkän alkoholin vaikutuksen alainen. Toinen puoli kuljettajista oli huumeen, ajokykyyn mahdollisesti vaikuttaneen lääkeaineen tai useamman päihteen yhteisvaikutuksen alaisia. Eri päihteiden sekakäyttöä havaittiin kaikkiaan 30 prosentilla päihdekuljettajista.

Monella päihdekuskilla oli tilillään aikaisempia rattijuopumuksia. Alkoholin vaikutuksen alaisista kuljettajista kolmannes oli saanut onnettomuutta edeltäneiden viiden vuoden aikana vähintään yhden rangaistuksen rattijuopumuksesta. Huumausaineen vaikutuksen alaisista kuljettajista aiemman rangaistuksen päihtyneenä ajamisesta oli saanut yli puolet.

– Tutkijalautakunnat ovat tuoneet esiin, että päihdeongelmien varhaiseen tunnistamiseen ja niiden hoitoon pitäisi olla riittävästi resursseja. Tämä ehkäisisi rattijuopumuksen uusimiskierteitä. Myös humalassa ajamisen estävä alkolukko olisi laajemmin käytettynä tehokas keino rattijuopumuksen estämisessä, pohtii Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty tiedotteessa.

Kaikista liikenneonnettomuuksissa kuolleista polkupyöräilijöistä ja jalankulkijoista vuosina 2016–2020 noin neljännes liikkui päihtyneinä. Lautakuntien tutkimissa päihdeonnettomuuksissa kuoli yhteensä 42 päihtynyttä jalankulkijaa ja pyöräilijää vuosina 2016–2020. Heistä 33 oli alkoholin vaikutuksen alaisena ja 9 oli käyttänyt muita päihteitä.

Alkoholin vaikutuksen alaisista 14 pyöräilijästä seitsemän kuoli yksittäisonnettomuuksissa ja seitsemän yhteenajoissa moottoriajoneuvojen kanssa. .

Tuoreessa liikenneturvallisuusstrategiassa on päätetty selvittää pyöräilyyn asetettavaa promillerajaa. Myös poliisin mahdollisuuksia puuttua päihtyneenä pyöräilyyn ollaan parantamassa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut