Aluevaalien suurin kampanja 35 893,82 euroa toteutettiin Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella, Valtiontalouden tarkastusvirasto kertoo tiedotteessaan.
Aluevaalien vaalirahoituksen määrä kokonaisuudessaan on tämänhetkisen tiedon mukaan yhteensä noin 4,56 miljoonaa euroa, mutta luku täsmentyy, kun kaikki vaalirahoitusilmoitukset on vastaanotettu.
104 hyvinvointialueiden valtuutettua tai varavaltuutettua ei tehnyt ajoissa ilmoitusta vaalirahoituksestaan aluevaaleissa. Suurin osa 2 785 valtuutetusta ja varavaltuutetusta kuitenkin jätti ilmoituksensa määräaikaan mennessä eli viimeistään 28. maaliskuuta.
Vaalirahoitusvalvonnan verkkosivuilta voi muun muassa hakea tietoa tehdyistä rahoitusilmoituksista eri hyvinvointialueilla sekä tarkistaa, keiltä ilmoitus vielä puuttuu. Lain mukaan aluevaaleissa valittujen sekä varasijalle päässeiden on toimitettava vaalirahoitusilmoitus VTV:lle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun vaalien tulos on vahvistettu.
Tarkastusviraston vaalirahoitusvalvonta on yhteydessä niihin, jotka eivät vielä ole palauttaneet ilmoitustaan. Jos ilmoitusta ei kehotuksista huolimatta palauta, alkaa uhkasakkoprosessi haastemiesten avustuksella. Uhkasakko on suuruudeltaan 5 000 euroa. Aiemmin uhkasakkoprosessi on aloitettu useissa vaaleissa, mutta tähän asti kaikki ilmoitusvelvolliset ovat toimittaneet vaalirahoitusilmoituksensa ennen sakkoon tuomitsemista.