Suomen työikäisistä yli miljoona on lihavia. Kaikista suomalaisista puolet on ylipainoisia ja lapsista 200 000 on ylipainoisia. Lihavuutta ei kuitenkaan hoideta Suomessa sairautena, todetaan Helsingin yliopistollisen sairaalan (Hus) tiedotteessa.
Sen mukaan endokrinologit kehottavat nyt, että terveydenhuollon on vihdoin tartuttava lihavuuteen kroonisena sairautena.
Tiedotteen mukaan useat tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että lihavuus on krooninen sairaus. Silloin elimistö on laaja-alaisessa hormonaalisessa aineenvaihdunnan häiriössä ja kierteessä. Siinä lihominen ja sen haittavaikutukset hoitamattomina etenevät ja pahenevat.
– Suomessa on lihavuuden tautiluokitus, tehdään lihavuusleikkauksia ja Kela tukee lihavuuden lääkehoitoa, mutta ne eivät riitä. Tarvitaan asenteen muutos, sanoo tiedotteessa endokrinologian erikoislääkäri Eeva Ryhänen.
– Kun lihavuus tunnustetaan sairaudeksi, yhteiskunta tunnistaa avun tarpeen, ja lihavuutta sairastavilla on mahdollisuus hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tällöin terveydenhuolto on velvoitettu hoitamaan ja auttamaan heitä, kertoo tiedotteessa professori, ylilääkäri Kirsi Pietiläinen.
Lihavuus lisää huomattavasti diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, hedelmättömyyden ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksia sekä vähentää elinajanodotetta. Lihavuus on myös syövän itsenäinen riskitekijä.
Lihavuuden aiheuttaman sairausriskit ja haitat korjautuvat painoa pudottamalla ja elintapoja muuttamalla. Lihavuuden hoitoon ja laihtumiseen tarvitaan tiedotteen mukaan pitkäjänteistä terveydenhuollon ammattilaisen tukea.
Normaalipainoisen suolisto tuottaa syömisen jälkeen runsaasti suolistohormoneja, joiden avulla tieto kylläisyydestä saavuttaa aivot. Lihavuustilassa niitä erittyy vähemmän, joten aivot eivät saa yhtä hyvää signaalia kylläisyydestä. Tästä syystä tulee syötyä enemmän, mikä ylläpitää ja pahentaa lihavuusongelmaa.
– Laihduttaessa suolistohormonien määrä saattaa entisestään vähentyä. Tämä on yksi mekanismi, jonka avulla elimistö puolustaa ylipainoaan ja pyrkii estämään laihtumista. Näiden lihavuutta ylläpitävien mekanismien kumoaminen pyritään ottamaan huomioon hoitoa suunniteltaessa, selvittää Pietiläinen.
Hän huomauttaa, että perusterveydenhuollolla on suuri vastuu lihavuuden ehkäisyssä ja hoidossa.
– Siellä on jouduttu korona-aikana nipistämään entisestään lihavuuden hoidon vähiä resursseja. Perusterveydenhuollossa painonhallintaryhmät eivät ole päässeet kokoontumaan ja erikoissairaanhoidossa lihavuusleikkauksia on jouduttu perumaan, Pietiläinen toteaa.
