Yliajetun muistikuvat muuttuivat hovioikeudessa

Helsingin hovioikeus on kumonnut Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden lokakuussa 2020 antaman tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tapaus sattui vuoden 2019 huhtikuussa Mäntsälässä Saarella Leissantiellä. Asianomistaja väitti tuolloin, että vastaaja olisi yrittänyt ajaa hänen päällensä ja syytti tätä pahoinpitelyn yrittämisestä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kertomuksen mukaan hän joutui väistämään vastaantulevien kaistalle ohjautunutta autoa sillä seurauksella, että kaatuessaan hänelle oli tullut naarmuja.

Asianomistaja ja todistaja tunnistivat tuolloin kuljettajan vastaajaksi.

Käräjäoikeus hylkäsi tuolloin syytteen pahoinpitelyn yrittämisestä, sillä asiasta ei ollut tarpeeksi näyttöä, että vastaaja olisi tahallaan kuljettanut auton kohti asianomistajaa.

Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että vastaaja syyllistyi liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rangaistuksena hänelle määrättiin sakkona 30 päiväsakkoa.

Käräjäoikeudessa vastaaja kertoi, ettei hän ollut edes tapahtumahetkellä Mäntsälässä ja asia otettiin uudelleen esille hovioikeuden käsittelyssä. Hovioikeuteen tuodussa valituksessa näytettiin uusin todistein, että hän oli tapahtumahetkellä käyttänyt pankkikorttiaan toisella paikkakunnalla, eikä voinut mitenkään ehtiä olemaan tapahtumapaikalla Leissantiellä.

Myös yliajettu muutti hovioikeudessa kertomustaan. Hän ei muistanut enää minkä näköinen ja värinen auto oli ollut kyseessä, minkä näköinen auton kuljettaja oli ollut eikä sitä, että auton kuljettaja olisi ollut vastaaja. Myös toinen todistaja muutti lausuntoaan ja kertoi, ettei nähnyt tilannetta kunnolla.

Hovioikeus katsoi, että asiasta valittaneen vastaajan syyllisyydestä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen jää järkevä epäily ja siten sekin syyte on hylättävä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut